Näin joulun alla tulee leivottua melko paljon ja yleensä annan osan leivonnaisista joululahjaksi sukulaisille ja tutuille. Tänä vuonna päätin tehdä raakasuklaata. Kävin ostamassa raakasuklaan valmistuspaketin, josta löytyy kaikki ainekset valmiiksi mitattuina eikä tarvitse tehdä muuta kuin sulattaa kookosöljy ja sekoittaa ainekset keskenään. En ole ennen tehnyt raakasuklaata ja ostin valmiin raakasuklaapaketin koska halusin olla varma määristä ja aineksista. Pakkauksesta löytyy kookosöljyä, agave-siirappia, goji-marjoja, kuivia aineksia, joihin sisältyy lucumaa, raakakaakaojauhetta, himalajan suolaa ja kookosvoita. Tämän lisäksi pakkauksessa on muotteja raakasuklaalle.
Suklaa oli helppo valmistaa. Valmistus kesti kuitenkin melko kauan, koska ainesten sulatus vei paljon aikaa. Aineksia ei voi sulattaa kovin kuumassa vedessä, koska raakasuklaan koko pointti on se, ettei massaa kuumenneta yli 45 asteen. Kookosöljyn sulattaminen kuumassa vedessä kestää ainakin 15 minuuttia, luultavasti kauemminkin, ja kookosvoin täytyy antaa sulaa ennen muotteihin laittamista. Kookosvoi on sekoitettuna muiden kuivien ainesten kanssa. Kun kuivat ainekset sekoitetaan kookosöljyn ja agavesiirapin sekaan (huom! vesihauteessa), joutuu odottamaan melko kauan ennen kuin kookosvoi sulaa ja massasta tulee tasaista ja juoksevaa. Kun massa on tasaista, lisätään haluamansa maku. Pakkauksen mukana tulee goji-marjoja, jotka sopivat hyvin suklaaseen. Sekoitin suklaaseen eri makuja, mm. goji-marjoja, karpaloita, mulperinmarjoja ja mantelia. Kaikista tuli todella onnistuneita.