Joitakin vuosia sitten selailin Pirkka-lehteä, josta löysin ohjeen lohi-kasviskasariin. Asuin silloin muistaakseni ensimmäistä vuotta yksin ja kokeilin paljon uusia arkiruokia. Halusin tehdä ruokaa alusta asti itse ja käyttää tuoreita raaka-aineita. Lohi-kasviskasari on terveellinen ja hyvänmakuinen ruoka, jonka teko ei kestä kauan, mutta vaatii vähän työtä. Ainekset pitää pilkkoa pienempiin osiin ja osa aineksista täytyy kuoria. Ruoka valmistuu kuitenkin nopeammin kuin perunoiden keittäminen, joten jos haluat syödä ruoan perunoiden kanssa kannattaa perunat laittaa kiehumaan ennen ruoan valmistuksen aloittamista. Ruoka maustetaan ainoastaan suolalla ja timjamilla, jonka takia raaka-aineiden oma maku tulee hyvin esille. Lohi voi olla tuoretta tai pakastettua. Pakastetut lohikuutiot ovat helppokäyttöisiä, koska niitä ei itse tarvitse kuutioida, ja ne säilyvät pitempään kuin tuore lohi. Tämän takia olen käyttänyt pakastettua lohta tässä ruoassa. Syön yleensä lohi-kasviskasarin perunoiden ja suolakurkun kanssa. Näkkileipää löytyy niin ikään lautaselta.
Alkuperäinen ohje löytyy täältä.
Lohi-kasviskasari (4 annosta)
2 porkkanaa
pala (100g)
juuriselleriä
½ purjoa
1 paprika
1 valkosipulikurkku
(tai tavallinen)
1-2 rkl öljyä
½ tl suolaa
½ tl timjamia
2 dl ruokakermaa
n. 1 dl vettä
300 g lohikuutioita
1 rkl
sitruunanmehua
(½ dl tilliä
hienonnettuna)
1. Kuori
ja suikaloi porkkanat sekä selleri. Halkaise, huuhdo ja hienonna
purjo. Kuutioi paprika ja valkosipulikurkku.
2. Kuullota
porkkanoita ja selleriä pari minuuttia öljyssä. Lisää purjo ja
paprika. Jatka kuullottamista vielä noin 2 minuuttia.
3. Mausta
suolalla ja timjamilla. Lisää ruokakerma ja vesi. Kuumenna
kiehuvaksi. Lisää kalakuutiot ja kypsennä kannen alla noin 5
minuuttia. Mausta sitruunanmehulla. Ripottele pinnalle kurkkukuutiot
ja tilli. Tarjoa perunoiden kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti