perjantai 18. joulukuuta 2015

Joulumysli


joulumysliJouluna on mukava antaa itsetehtyjä ruokalahjoja sukulaisille ja tutuille. Olen monena jouluna tehnyt ruokalahjoja, mm. makeisia kuten raakasuklaata ja toffeeta.

Ruokalahjaksi voi myös antaa jouluista mysliä, joka voi periaatteessa sisältää mitä vain. Jouluisia mausteita kannattaa käyttää, kuten esim. piparkakkumaustetta, kanelia, neilikkaa, inkivääriä tai vaniljaa. Pähkinät ja siemenet sopivat todella hyvin mysliin ja niitä voi laitaa oman maun mukaan, esim. cashewpähkinöitä, pekaanipähkinöitä, maapähkinöitä, manteleita, auringonkukansiemeniä tai kurpitsansiemeniä. Myslin pohjana voi käyttää ainoastaan kaurahiutaleita tai lisätä vaikka ruishiutaleita ja leseitä. 

jouluinen mysliJoulumysli

1 l kaurahiutaleita
150 g pähkinöitä
1 dl auringonkukansiemeniä
2-3 rkl siirappia
3 rkl rypsiöljyä
1 rkl piparkakkumaustetta
0,5 dl vettä
150 g kuivattuja taateleita
150 g kuivattuja karpaloita
  1. Sekoita kaurahiutaleet, siemenet ja kevyesti rouhitut pähkinät sekaisin. 
  2. Sekoita sitten siirappi, öljy, piparkakkumauste ja vesi. Yhdistä siirappiseos kaurahiutaleiden sekaan tasaisesti. 
  3. Levitä uunipellille leivinpaperin päälle ja paista 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Sekoita mysliä paiston puolessa välissä. 
  4. Lisää paistettuun mysliin paloitellut kuivatut taatelit ja karpalot. Anna jäähtyä ja purkita.

Ohje täältä.

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Itsenäisyyspäivän viettoa

Hyvää itsenäisyyspäivää! 

Mikä jouluinen leivonnainen olisikaan parempi juhlistamaan itsenäistä Suomea kuin perinteinen joulutorttu!? En ole vielä innostunut tekemään takinaa itse, koska ostettu taikina on mielestäni niin helppo ja nopea vaihtoehto. Täytän joulutortut yleensä luumuhillolla ja teen niistä joko perinteisiä tähtiä tai kukkia. Tänä vuonna täytin yhden kuitenkin viikunahillolla, vain kokeillakseni jotakin uutta, ja se osoittautui varsin onnistuneeksi täytteeksi. En kuitenkaan suostuisi tekemään kaikkia ei-perinteisellä täytteellä. Pakko saada ainakin yksi luumuhillolla. (Tässä tapahtui kuitenkin sellainen moka, että söin sen ainoan viikunalla täytetyn joulutortun ennen kuvan ottamista. Kuvan tähdet ovat luumuhillolla täytettyjä.) 


Joulutorttujen valmistukseen ei varmaankaan tarvitse ohjetta (jos käyttää valmistaikinaa), mutta uusia muotoja voi kokeilla vaikka näiden ohjeiden tai tämän avulla.

Joulutortut paistetaan 225 asteeessa noin 10-15 minuuttia.

tiistai 1. joulukuuta 2015

Kreikkalainen kurpitsalasagne

kreikkalainen kurpitsalasagne
Olen alkanut käyttää kurpitsaa periaatteessa vasta tänä syksynä ja olen huomannut, että siitä saa tehtyä todella hyvää ruokaa. Kurpitsan sesonki on syksyllä, joten nyt kun sitä löytyy vielä kaupasta niin sitä kannattaa hyödyntää ruoanlaitossa. Myskikurpitsa ei ole kovinkaan kallista, lähimmässä ruokakaupassani sen kilohinta on noin 2 € ja pieni kurpitsa painaa reilun kilon. Eli kurpitsa on juuri sopivan kokoinen niin ettei sitä jää yli (ainakaan paljon). Siemenet kannattaa käyttää, vaikkapa salaatissa, paahtamalla ne rapeiksi joko pannulla tai uunissa. 

kurpitsalasagne

Kurpitsalasagne on helpotettu siten, ettei juustokastiketta tarvitse valmistaa vaan se korvataan ranskankermalla ja fetajuustolla. Lasagneen tulee myös parmesaania, kasviksia ja tomaattikastike, johon tulee purkkitomaattia, oreganoa ja kalamata-oliiveja. Kurpitsan lisäksi lasagneen tulee sipulia, valkosipulia ja porkkanaa. Lisäsin kasvisten joukkoon vielä jääkaapista löytämääni bataattia (noin 1/4 bataatti). Halusin myös lisätä proteiinia lasagneen, joten lisäsin kikherneitä.

kurpitsalasagne

Kreikkalainen kurpitsalasagne
1 kg:n myskikurpitsa
1 porkkana
2 salottisipulia
3 valkosipulinkynttä
3 rkl oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria myllystä
Tomaattikastike:
2 prk (yht. 800 g) kuorittuja kirsikkatomaatteja, esim. Mutti
1 prk (290/155 g) kalamata-oliiveja
3 rkl oreganoa hienonnettuna

1 tlk kikherneitä
1 prk (200 g) ranskankermaa
200 g fetaa
8 lasagnelevyä
2 dl raastettua parmesaania
  1. Kuutioi kurpitsa. Kuori ja kuutioi porkkana. Kuori ja leikkaa sipuli ja valkosipuli viipaleiksi. Yhdistä kaikki kasvikset. Lisää öljy ja mausteet. Kypsennä kasviksia pellillä leivinpaperin päällä 225-asteisen uunin keskitasossa noin 30 minuuttia tai siihen asti, kunnes kasvikset ovat pehmeitä.
  2. Kaada tomaattipurkkien sisältö kattilaan. Anna porista miedohkolla lämmöllä noin 15 minuuttia. Viipaloi oliivit ja lisää ne yrttisilpun kanssa kastikkeeseen. Mausta suolalla ja pippurilla. Yhdistä paahdetut kasvikset ja tomaattikastike, ja lisää kikherneet.
  3. Kokoa lasagne. Levitä hieman tomaattikastike-kasvisseosta vuoan pohjalle. Murustele päälle hieman fetaa. Lusikoi hieman ranskankermaa. Levitä kerros lasagnelevyjä päälle. Lisää kastiketta ja juustoa ja sitten taas lasagnelevyjä. Tee 2–3 kerrosta. Laita päällimmäiseksi kastiketta ja fetaa. Viimeistele ripottelemalla parmesaania pinnalle.
  4. Kypsennä 200-asteisen uunin keskiosassa n. 25 minuuttia.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Karamellinen omenapannarirulla

Pannarirulla on kääretortun tapainen leivonnainen. Pannarirullan voi tehdä myös suolaisena versiona, mutta aloitetaan kuitenkin tällä makealla versiolla. Pohjana toimii pannukakku, joka paistamisen jälkeen täytetään ja kääritään rullalle. Niin kuin kääretorttukin. Täytteenä tässä pannarirullassa on karamellinen omenatäyte. 

karamellinen omenapannarirulla

Pannarirulla on melko helppo tehdä, mutta itselläni oli ongelmia saada voi ja sokeri oikeanlaiseksi kinuskiksi. En tiennyt miten pitkään niitä tuli sulattaa ja oliko seos koostumukseltaan oikeanlainen. Luulen kuitenkin onnistuneeni siinä, koska maku oli ainakin hyvä. 

Lopputulos oli herkullinen ja erilainen, mikä on vain ja ainostaan hyvä asia, koska haluan kokeilla erilaisia ruokia ja leivonnaisia.

omenapannarirulla

omenapannarirulla

Karamellinen omenapannarirulla
4 munaa
4 dl vehnäjauhoja
1 l maitoa
1 rkl sokeria
1 tl kanelia
1 tl suolaa
Täyte
3 isoa omenaa
50 g voita
¾ dl sokeria
2 dl vispikermaa
  1. Valmista ensin pannukakku. Riko kananmunat kulhoon ja lisää jauhot. Sekoita tahnamaiseksi. Lisää maitoa vähitellen, samalla voimakkaasti sekoittaen. Lopun maidon voi lisätä vauhdikkaammin. Sekoita sokeri, kaneli ja suola taikinaan. Anna turvota huoneenlämmössä noin puoli tuntia.
  2. Kuori ja kuutioi omenat. Laita voi ja sokeri paistinpannulle ja kuumenna sekoitellen, kunnes sokeri sulaa ja muuttuu kinuskin väriseksi. Varo sokerin palamista! Lisää omenat ja jatka paistamista keskilämmöllä noin viisi minuuttia. Jäähdytä.
  3. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
  4. Kaada taikina korkeareunaiselle uunipellille, jonka olet vuorannut leivinpaperilla. Kypsennä pannaria uunin keskitasolla noin 30 minuuttia, kunnes se on kypsää ja saanut pintaansa kauniin ruskean värin. Anna jäähtyä.
  5. Vatkaa kerma paksuksi vaahdoksi. Mausta halutessasi ripauksella tomusokeria.
  6. Levitä kerma jäähtyneelle pannarille ja kerman päälle kinuskiomenat. Kääri rullaksi kuten kääretorttu.

Ohje MeNaiset tai täältä.

perjantai 13. marraskuuta 2015

Avokadopasta

avokadopasta

Vihdoinkin tein somehitiksi tullutta avokadopastaa. Tiedän olevani hyvin myöhässä avokadopastan huumasta, mutta en vain jostain kumman syystä ole päässyt kokeilemaan sitä. Voi olla, että tähän on vaikuttanut se, etten vielä pari vuotta sitten pitänyt avokadon mausta, mutta nyt avokadosta on tullut yksi suosikki raaka-aineistani. Pidän sekä sen mausta että sen terveellisyydestä. Avokado sisältää pehmeitä, eli tyydyttymättömiä rasvoja, kaliumia sekä B-, E- ja K-vitamiineja. Avokado on hyväksi sydämelle ja sen sisältämät pehmeät rasvat voivat auttaa alentamaan kolesterolia.

Avokadopasta valmistuu todella helposti ja nopeasti. Pasta keitetään pakkauksen ohjeen mukaisesti, muut ainekset sekoitetaan keskenään ja kun pasta on valmis, se sekoitetaan muiden ainesten joukkoon. Pasta-annos kruunataan vielä parmesaaniraasteella.

Avokadoa ostettaessa kannattaa varmistaa, että se on kypsä, tai antaa sen kypsyä kotona niin kauan, että se on tarpeeksi pehmeä käytettäväksi. Avokadoja ei siis välttämättä kannata käydä ostamassa samana päivänä, mikäli ei osta syöntikypsiä hedelmiä. Ne ovat kuitenkin melko kalliita, mutta silloin tietää toki  saavansa kypsän hedelmän, jonka voi käyttää samantien. 

avokadopasta


avokadopasta
Avokadopasta

1 valkosipulinkynsi
½ chili (poista siemenet)
1 limetti
2 kypsää avokadoa
suolaa
mustapippuria
loraus oliiviöljyä
kourallinen basilikaa
kourallinen lehtipersiljaa 
30 g (1 dl) raastettua pecorinoa
30 g (1 dl) raastettua parmesaania
400–500 g spagettia
  1. Laita vesi kiehumaan pastaa varten.
  2. Hienonna valkosipuli ja pilko chili pieniksi paloiksi, laita ne kulhoon. Purista limetin mehu mukaan. 
  3. Halkaise avokadot ja poista niistä kivet. Kuutio avokado kuoressaan ja kaiverra sisus ruokalusikan avulla kulhoon. 
  4. Hienonna yrtit ja raasta juustot. Lisää suola, pippuri, oliiviöljy, hienonnetut yrtit, sekä pecorino- ja parmesaaniraaste.
  5. Sekoita hyvin. Kastikkeessa tulee olla tarpeeksi suolaa, muuten lopputulos on mauton.
  6. Keitä spagetti al dente hyvin suolatussa vedessä Ota talteen vajaa desi keitinvettä. Valuta pasta lävikössä.
  7. Lorauta tilkka keitinvettä kastikkeen sekaan, ja pyörittele spagetti kastikkeen kimppuun.
  8. Raasta päälle parmesaania ja rouhi myllystä mustapippuria. Tarjoa heti.
Ohje täältä.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Omenainen tuorepuuro

Tuorepuuro on helppo ja herkullinen aamupala. Se pelastaa kiireisen aamun, koska se tehdään valmiiksi jo edellisenä iltana. Sen lisäksi tuorepuurosta saa ihanaa vaihtelua aamiaiseen. Tuorepuuron voi tehdä monella eri tapaa, käyttäen monia eri raaka-aineita. Tällä kertaa tein omenaisen tuorepuuron, johon tulee nesteeksi omenamehua ja jogurttia ja mausteeksi kanelia. Puuroon lisätään vielä pekaanipähkinöitä (tai muita pähkinöitä). Kokeilkaa myös mustikkatuorepuuroa.

omenainen tuorepuuro

omenatuorepuuro

Omenainen tuorepuuro

3 dl omenamehua
2 dl maustamatonta jogurttia
3 dl kaurahiutaleita
1 tl kanelia
kourallinen pekaanipähkinöitä
  1. Valmista tuorepuuro edellisenä iltana aamua varten. 
  2. Sekoita kulhossa omenamehu ja maustamaton jogurtti. Lisää kaurahiutaleet, kaneli ja rouhitut pähkinät ja sekoita tasaiseksi. 
  3. Peitä kulho ja anna tuorepuuron levätä jääkaapissa aamuun saakka. 

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Kaali-jauhelihakeitto ja kaali-pekonipiirakka

Jatketaanpa teemaa kaaliruoat. Kaali on syksyllä halpaa ja se on sekä terveellistä että kevyttä. Kaaliruoat sopivat mielestäni erinomaisesti pimeneviin iltoihin. Kaalia pitää yleensä ostaa koko kerä kerralla ja koko kaalia ei aina saa kerralla käytettyä, ainakaan jos tekee ruokaa vain yhdelle hengelle. Kaalia jää yli ja voi olla vaikea keksiä mitä siitä tekisi.

Ostin pienimmän kaalin, joka kaupasta löytyi, ja tein siitä sekä kaali-jauhelihakeittoa että kaali-pekonipiirakkaa. Molempia suosittelen kokeilemaan, molemmat olivat todella herkullisia.

Kaali-jauhelihakeitto
Kaali-jauhelihakeitto olisi oikeastaan pitänyt tehdä lampaan jauhelihasta, ja olisinkin ostanut sitä, jos vain kaupasta olisi löytynyt. En kuitenkaan löytänyt lampaan enkä karitsan jauhelihaa, joten tyydyin tavalliseen jauhelihaan. Keittoon olisi tullut lisää makua lampaan jauhelihasta, mutta keitto onnistui erinomaisesti myös tavallisella jauhelihalla. Ensimmäinen lusikallinen ei ollut mitenkään kovin säväyttävä, mutta kun keittoa söi enemmän, ja erityisesti seuraavina päivinä, se oli todella herkullista. Ensi kerralla haluan kokeilla tehdä keittoa lampaan jauhelihasta.

Söin keiton kanssa itsetyhtyjä perunarieskoja.

kaali-jauhelihakeitto

Kaali-pekonipiirakka oli uusi kokeilu. Olen tehnyt kaalipiirakkaa jauhelihasta, mutta tällä kertaa en halunnut käyttää jauhelihaa kaalin kanssa. Olin syönyt jo monta päivää kaalia ja jauhelihaa, kaali-jauhelihakeiton muodossa. Piirakkaan tulee pohjaksi vähän erilainen voitaikina, koska siihen tulee kermaviiliä. Täyte koostuu mm. kaalista, porkkanasta, sipulista ja aurajuustosta. Piirakka on melko helppo tehdä, mutta siihen menee jonkun aikaa. Piirakka tehdään uunipeltiin, joten sitä riittää moneksi kerraksi tai monelle ruokailijalle.

kaali-pekonipiirakka

kaali-pekonipiirakka

Kaali-jauhelihakeitto
1 sipuli
2 rkl öljyä
400 g lampaan jauhelihaa
½ tl suolaa
ripaus mustapippuria
1 l lihalientä
1 tl kuivattua timjamia
1 laakerinlehti
300 g keräkaalia
tuoretta persiljaa
  1. Hienonna sipuli ja kuullota sitä hetki öljyssä. Lisää lampaan jauheliha ja ruskista. Mausta suolalla ja pippurilla.
  2. Kaada päälle lihaliemi, timjami ja laakerinlehti. Kiehauta, lisää joukkoon kaali ja keitä, kunnes kaali on pehmennyt, noin 10 minuuttia. 
  3. Tarjoile tuoreen persiljan kanssa.
Alkuperäinen ohje Kotivinkki-lehdestä.

Kaali-pekonipiirakka
Taikina
150 g voita
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 prk (200g) kermaviiliä
Täyte
1 pkt pekonia
1 ½ kg kaalia
2 sipulia
3 porkkanaa
1 dl kevytmaitoa
1 prk (120 g) smetanaa
½ dl siirappia
2 rkl kuivattua meiramia
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
150 g aurajuustoa
3 munaa
  1. Valmista ensin taikina. Sekoita kulhossa kuutioitu huoneenlämpöinen voi, kermaviili ja vehnäjauho-leivinjauheseos. Sekoita tasaiseksi nopeasti, mutta älä vaivaa taikinaa, jotta se ei sitkisty. Laita kylmään odottamaan.
  2. Hienonna pekoni ja paista se keskilämmöllä rapeaksi. Lisää joukkoon suikaloitu kaali, suikaloidut sipulit ja raastetut porkkanat. Lisää maito, smetana ja mausteet. Kypsennä kannen alla kunnes kaali on pehmeää. Nosta kattila levyltä. Sekoita joukkoon juusto ja munat. Tarkista maku.
  3. Kauli taikina uunipannun kokoiseksi levyksi. Nosta leivinpaperin päälle pellille. Levitä täyte tasaisesti taikinan päälle.
  4. Paista 200 asteessa 30 min. Tarjoile salaatin kanssa.

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Kurpitsakeitto

Olen käyttänyt kurpitsaa ainoastaan kerran ruoanlaitossa. Tein vuosi sitten kurpitsapiirakkaa halloweenin kunniaksi. Tänä vuonna en tehnyt (enkä tee) kurpitsasta mitään makeaa, vaan halusin tehdä siitä keittoa. Tein mausteista kurpitsakeittoa Maku-lehden ohjeella. Keitto oli helppo ja melko nopea tehdä, ja lopputuloksesta tuli todella hyvää. Olen tehnyt samankaltaista keittoa bataatista ja se sopisi loistavasti tähänkin keittoon. Kurpitsan voi siis vaihtaa bataattiin jos haluaa.

kurpitsakeitto

Käytin butternut kurpitsaa, eli talvi- tai myskikurpitsaa. Kurpitsan saa noin 2-3 eurolla ja siitä saa keittoa monelle ruokailijalle tai monelle kerralle. Keittoon tulee chiliä antamaan tulisuutta (tulisuuden määrän voi valita itselle sopivaksi) ja inkivääriä ja valkosipulia antamaan makua. Jätin pois alkuperäisessä ohjeessa olleen currytahnan. Kookosmaidosta saa ihanaa makua ja sen myötä keittoon tulee aasialaista makumaailmaa. Kookos ei maistu niin paljon, joten vaikka kookoksen mausta ei pitäisikään niin sitä kannattaa kuitenkin lisätä edes vähän. Toki sen voi myös vaihtaa ruokakermaan. 

kurpitsakeittoSosekeitot ovat kevyttä ruokaa ja ne lämmittävät ihanasti näin syksyisin. Ne valmistuvat yleensä melko nopeasti ja niistä saa riittoisan ruoan koko perheelle. Kannattaa rohkeasti kokeilla eri raaka-aineita ja eri makuja.


Kurpitsasosekeitto
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
150 g omenaa
2 rkl rypsiöljyä
1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
½ tuoretta chiliä
1 kg kurpitsaa (paloiteltuna)
n. 6 dl kasvislientä
2 dl kookosmaitoa
½ limettiä
1 rkl hunajaa
  1. Kuori ja silppua sipulit, valkosipulit ja omenat. Kuullota ison kattilan pohjalla sipulit ja omenat öljyssä.
  2. Lisää joukkoon currytahna, inkivääri ja chili. Paista sekoitellen muutaman minuutin ajan.
  3. Lisää kattilaan kurpitsat sekä kasvisliemi ja kuumenna. Anna keiton porista hiljalleen noin 30 minuutin ajan.
  4. Soseuta keitto ja sekoita joukkoon kookosmaito, limetin puristettu mehu ja hunaja.
  5. Kuumenna ja tarkista maku, lisää tarvittaessa suolaa. Voit ohentaa mausteista kurpitsakeittoa halutessasi vielä kasvisliemellä.

maanantai 19. lokakuuta 2015

Suklaa-appelsiinimoussekakku

Eilen tuli kuluneeksi vuosi blogini perustamisesta. Olen huomannut tahtini hiljalleen hidastuneen niin, että julkaisen tekstejä harvemmin kuin alussa. Aion kuitenkin jatkossa koettaa julkaista reseptejä useammin, koska teen kuitenkin uusia ja (ainakin minun mielestäni) kiinnostavia ruokia koko ajan. 

suklaa appelsiinimoussekakku

Synttäreiden kunniaksi julkaisen ohjeen ihanan suklaa-appelsiinimoussekakun valmistukseen. Jos rehellisiä ollaan, en leiponut tätä kakkua synttäreiden kunniaksi, vaan tein tämän jo kesän lopulla. Siitä syystä pystyin koristelemaan sen tuoreilla mansikoilla. 

Kakkuun tulee keksipohja, suklaatäyte ja appelsiinirahkatäyte. Valmistus tehdään kahdessa osassa, koska ensimmäisen täytteen tulee hyytyä jääkaapissa noin puolen tunnin ajan ennen toisen täytteen lisäämistä. Muuten täytteet sekoittuisivat keskenään. Kun kakkuun on lisätty molemmat täytteet, se jätetään jääkaappiin hyytymään vähintään neljäksi tunniksi. 

suklaa appelsiinimoussekakku

suklaa appelsiinimoussekakku
Suklaa-appelsiinimoussekakku 

Pohja
50 g voita
n. 175 g keksimurua, esim. kaurakeksi
Suklaatäyte
3 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
200 g taloussuklaata
1 prk (200 g) maustettu rahka appelsiini
3/4 dl sokeria
2 rkl likööriä (esim. manteli-, Grand Marnier tai Cointreua)
Appelsiinirahkatäyte
4 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
2 prk (á 200g) maustettu rahka appelsiini
2 rkl sokeria
2 rkl sitruunamehua
  1. Pohja: Lisää sulatettu voi keksimuruihin. Pingota leivinpaperi irtopohjavuokaan (Ø 22 cm). Taputtele seos sen päälle.
  2. Suklaatäyte: Laita liivatelehdet kylmään veteen. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi. Sulata paloiteltu suklaa. Yhdistä rahka ja sokeri. Sekoita joukkoon suklaasula. Sulata valutetut liivatteet kiehuvan kuumaan likööriin. Lisää liivateseos rahka-suklaaseokseen samalla sekoittaen. Lisää viimeisenä kermavaahto. Kaada tasaisesti vuokaan. Anna hyytyä jääkaapissa n. ½ h.
  3. Appelsiinirahkatäyte: Laita liivatelehdet kylmään veteen. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi. Yhdistä rahka ja sokeri.
  4. Tarkista onko suklaatäyte hyytynyt sen verran, että appelsiinirahkatäytteen voi laittaa sen päälle. Jos se tuntuu olevan vielä liian pehmeä, nosta vuoka vielä hetkeksi aikaa jääkaappiin tai pakastimeen (varo kuitenkin jäätymistä).
  5. Sulata valutetut liivatelehdet kiehuvan kuumaan sitruunamehuun. Kaada seos rahkaan ohuena nauhana hyvin sekoittaen. Lisää lopuksi kermavaahto. Kaada täyte vuokaan suklaatäytteen päälle. Tasoita pinta. Peitä. Hyydytä kakkua jääkaapissa vähintään 3 - 4 tuntia. Irrota hyytynyt kakku vuoasta veitsen avulla. Siirrä vadille.
Ohje Valion sivuilta.
Täyte 1: Suklaatäyte
Täyte 2: Appelsiinirahkatäyte

perjantai 16. lokakuuta 2015

Hedelmä-raejuustoleivät

Kaikkialla kehoitetaan syömään enemmän kasviksia ja hedelmiä. Mikäli ei ole tottunut syömään kasviksia, voi ensimmäisen askeleen ottaa lisäämällä niitä leivän päälle. Näin saa helposti lisättyä kasvisten kulutusta ja sen avulla voi helpommin päästä päivittäiseen puolen kilon tavoitteeseen. Minä en nykyään syö leipää ilman kurkkua tai tomaattia, nyt kun olen tottunut syömään kasviksia leivän kanssa. Se on mielestäni helppo tapa lisätä kasviksia ruokavalioonsa ja hiljattain huomaa, että alkaa kaivata leivän päälle jotain kasvista.

Hedelmätkin sopivat leivän päälle. Kuulostaa ehkä oudolta tai erilaiselta, mutta suosittelen kokeilemaan. Viime vuonna kokeilin ensimmäistä kertaa banaani-päärynäleipää. Löysin ohjeen Yhteishyvän resepteistä ja jo ensimmäisellä kerralla huomasin hedelmän sopivan leivän päälle.

Hedelmä-raejuustoleipään tulee tuoreen ruisleivän päälle, banaanin ja päärynän lisäksi, raejuustoa ja hunajaa. 

hedelmä-raejuustoleivät


Hedelmä-raejuustoleivät
4 ruisleipäviipaletta
1 dl raejuustoa
1 banaani
1 päärynä
2 rkl hunajaa
  1. Jaa raejuusto leiville. 
  2. Kuori ja viipaloi banaani ja päärynä. Asettele ne leiville ja valuta pinnalle hunajaa.
Ohje täältä.

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Kaalilaatikko

Syksy on kaalien aikaa ja yksi parhaista kaaliruoista on kaalilaatikko. Kaalilaatikkoa voi tehdä monella eri tapaa. Tässä ohjeessa on ruokakermaa, joka tuo kaalilaatikkoon täyteläisyyttä ja tietenkin kermaisuutta. 

kaalilaatikkokermainen kaalilaatikko

Kaalilaatikko
n. 1 kg kaalia
1,5 dl puuroriisiä
n. 3 dl vettä
1 iso keltasipuli
1 rkl juoksevaa margariinia
400 g jauhelihaa
1 tl suolaa
1 rkl jauhelihamaustetta
rouhittua mustapippuria
3 rkl tummaa siirappia
1 prk (250 ml) ruokakermaa
  1. Hienonna kaali. Laita kaali ja vesi kattilaan ja mittaa puuroriisi joukkoon. Keitä seosta kunnes kaali on ruvennut pehmenemään, n. 15 minuuttia. Lisää tarvittaessa vettä. 
  2. Kuori ja silppua sipuli. Paista jauheliha ja sipuli margariinissa paistinpannulla ja mausta suolalla, pippurilla sekä jauhelihamausteella. 
  3. Yhdistä jauheliha kaalin joukkoon, kun vesi on melkein haihtunut. Lisää joukkoon ruokakerma ja siirappi. 
  4. Laita kaali-jauhelihaseos voideltuun uunivuokaan ja paista 200 asteisessa uunissa 30 - 45 min uunista riippuen. Tarjoa kaailaatikko puolukkasurvoksen kera.

Ohje Mustikkasuu-blogista.

torstai 17. syyskuuta 2015

Mustikkapiirakka

Olen ollut kiinnostunut leipomisesta jo kauan. Ennen leivoin ihan mitä tahansa, mutta tänä päivänä olen alkanut erikoistua vähän terveellisempiin leivonnaisiin. Leivonnaisten ravintosisältö kiinnostaa minua ja koetan etsiä ohjeita, jotka olisivat jollakin tavalla terveellisempiä. Kiinnitän erityisesti huomiota sokerin ja rasvan määrään. En leivo yhtä usein kuin ennen sellaista, jossa on paljon rasvaa (kovia rasvoja) ja/tai sokeria (valkoista sokeria). En ole kuitenkaan niin sitoutunut siihen, etten leipoisi mitään ns. epäterveellistä. Koetan vain etsiä hyviä ohjeita ja leipoa vähän terveellisempiä kakkuja kuin ennen. 

mustikkapiirakka

Leivoin (nyt jo monta viikkoa sitten) tuoreista mustikoista terveellisempää mustikkapiirakkaa. Olen melko kauan seurannut loistavaa blogia, Terveen hyvää, jonka pitäjä on erikoistunut valkoisen sokerin, kovien rasvojen ja vaaleiden viljojen välttämiseen. Otan sieltä aika usein ohjeita talteen. Löysin sieltä mustikkapiirakan ohjeen ja se kuulosti niin hyvältä, että halusin kokeilla sitä. Ohje löytyy täältä.

terveellinen mustikkapiirakka
Minua arveluttaa välillä terveellisten leivonnaisten maku, mutta tämä mustikkapiirakka oli aivan ihanaa. Se maistui toki vähän terveellisemmältä kuin tavallinen mustikkapiirakka, mutta vaniljakastikkeen kanssa se toimi erinomaisesti. Kaneli yhdistettynä banaaniin toi piirakkaan ihanaa makua. Mustikat sopivat hyvin yhteen banaanin ja kanelin kanssa, ja vaniljakastikeen kanssa syötynä piirakkaan tuli vielä vaniljainen maku. Blogissa luki, että piirakkaa voi syödä jopa välipalaksi! 


Mustikkapiirakka
2 kypsää banaania
2 kananmunaa
1 dl kaurahiutaleita
1 dl mantelijauhetta
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
Päälle
mustikoita
Muruseos
1 dl kaurahiutaleita
½ dl ruokosokeria tai intiaanisokeria
½ dl rypsiöljyä
1/4 tl suolaa
(1 rkl vettä)

  1. Soseuta banaanit monitoimikoneessa. Lisää muut pohjan ainekset mustikoita lukuun ottamatta ja surauta tasaiseksi taikinaksi. Laita kakku- tai piirakkavuokaan (halkaisija 18-20 cm) leivinpaperi pohjalle ja kaada taikina vuokaan. Kaada mustikat päälle. 
  2. Tee muruseos sekoittamalla ainesosat vettä lukuun ottamatta keskenään kulhossa. Lisää vesi jos murusta ei muuten tule muristeltavaa, mutta älä muuten. Ripottele mustikoiden päälle. 
  3. Paista 175-asteisessa uunissa 45 minuuttia tai kunnes haarukkaan ei tartu taikinaa.

torstai 27. elokuuta 2015

Kreikkalaiset pitaleivät

kreikkalainen pitaleipä
Kreikkalaiset pitaleivät sopivat mielestäni sekä arkipäivään että viikonloppuun. Viikolla ei välttämättä jaksa tai ehdi käyttää niin paljon aikaa ruoanlaitolle, että leipoisi pitaleivät itse. Silloin voi ostaa valmiit pitaleivät kaupan hyllystä. Jos on aikaa, suosittelisin kuitenkin leipomaan pitaleivät itse koska sillä säästää rahaa ja niistä tulee todella maukkaita. Kaupan pitaleivät (4 kpl) voivat maksaa 3-4 euroa (isolle perheelle pitää ostaa monta pakettia), kun taas itsetehdyt maksavat noin 0,50 euroa. Ja silloin niitä saa noin 12-14 kpl. 

Pitaleipien teko kestää toki aikansa, koska leipien täytyy kohota ennen paistamista. Taikina tehdään valmiiksi ja pitaleivät kaulitaan ohuiksi ennen kohottamista. Taikina kohotetaan vain kerran, valmiiksi muotoiltuina pitaleipinä, jonka jälkeen ne paistetaan pikaisesti. Paras kohta paistamisessa on kun pitaleivät pullistuvat ja ilmatasku muodostuu niiden sisään. Vaiheen näkee selvästi paiston puolivälin jälkeen. 

Ohjeita pitaleipien valmistukseen on monia ja ne eroavat vähän toisistaan. On ohjeita, joissa taikina kohotetaan ensin ja vasta sen jälkeen taikina muotoillaan pitaleiviksi. Ohjeet eroavat myös siinä, millä tavalla ilmataskun saa muodostumaan leipien sisään. Olen epäonnistunut siinä moneen otteeseen, mutta tällä kerralla löysin hyvän ohjeen, jolla sain pitaleivät pullistumaan ja onnistumaan erinomaisesti. 

Pitaleivät voi täyttää haluamallaan täytteellä, mutta suosittelisin ainakin jossain vaiheessa kokeilemaan tätä kreikkalaista täytettä. Maut olivat kohdillaan, ja oli hauska kokeilla karitsan jauhelihaa. Se on vähän kalliimpaa kuin tavallinen jauheliha, mutta se on todella hyvää.

Oli vaikea saada hyvää kuvaa pitaleivistä, joten kuva ei välitä miten herkullisia nämä olivat. Älkää antako sen kuitenkaan hämätä.

kreikkalaiset pitaleivät

Kreikkalaiset pitaleivät
4 pitaleipää (katso ohje täältä)

400 g karitsan paistijauhelihaa
1 pkt salaattijuustoa yrtit
½-1 dl tuoretta minttua
ripaus suolaa
1/4 tl rouhittua mustapippuria
200 g kesäkurpitsaa
½ dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
rucolaa
tomaattia
kivettömiä kalamata-oliiveja 
n. 2 dl kreikkalaista jogurttia
  1. Sekoita jauheliha, valutettu salaattijuusto ja hienonnettu minttu tasaiseksi massaksi. Mausta suolalla ja pippurilla.
  2. Jaa massa neljään osaan ja taputtele ohuehkoiksi pihveiksi. Paista pannulla kypsiksi. Nosta pihvit sivuun ja peitä foliolla.
  3. Leikkaa kesäkurpitsa ohuiksi viipaleiksi. Pyörittele suolalla maustetuissa vehnäjauhoissa. Paista pannulla Oivariini rasvassa rapeiksi. Jätä pannu lieden sivuun
  4. Viipaloi tomaatit ja puolta oliivit. Huuhtele ja kuivaa rucola.
  5. Halkaise pitaleivät siten, että ne muodostavat taskun. Täytä pihveillä, kasviksilla ja jogurtilla. 
  6. (Pariloi paahtotaskut halutessasi voileipägrillissä)
Ohje Valion sivuilta. 

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Vaniljapehmis jäätelökoneella

Mitä kesä olisi ilman jäätelöä? Jäätelö kuuluu kesään ja sitä tulee syötyä melko paljon. Sain tänä vuonna syntymäpäivälahjaksi jäätelökoneen, jota olen nyt jo moneen otteeseen päässyt käyttämään.

vaniljapehmis

Sain ensimmäisen kerran kokeilla jäätelökoneen käyttöä opiskeluihini liittyen ja innostuin koneesta heti. Ennen sitä en ollut ymmärtänyt miksi jäätelökonetta tarvitaan, mutta kokeiluni jälkeen tulin siihen tulokseen, että kone on hyvä koska: 1) Jäätelö valmistuu nopeasti, 2) makuun pystyy itse vaikuttamaan ja 3) voi itse vaikuttaa mitä raaka-aineita käyttää. Ja mitä ei. Näin ensimmäistä kertaa mitä jäätelö oikeasti sisältää, ja tekemällä omatekoista jäätelöä, voi itse vaikuttaa jäätelön sisältöön.

Jäätelökoneella ei pysty tekemään kovin suuria määriä jäätelöä kerralla, ainakaan minun koneellani, koska siihen tarvitsisi ylimääräisen jäähdytyslevyn (olen kyllä miettinyt sellaisen hankkimista). Jos koneeseen laittaa liian paljon jäätelömassaa, se ei jäähdy tarpeeksi ja jää siten löysäksi. Tekemällä pienemmän määrän jäätelöä, se kylmenee todella nopeasti ja valmistuu jopa alle puolessa tunnissa (teko + jäähdytys). Pienellä määrällä tarkoitan jäätelöä noin kolmelleneljälle hengelle. Jäätelökone on monikäyttöinen siinä mielessä, että sillä voi tehdä jäätelön lisäksi mm. sorbettia, ja jäätelöön voi lisätä monenlaisia lisukkeita tai makuja. 

vaniljapehmis

Ensimmäinen kokeilu omalla jäätelökoneellani oli suklaajäätelö, jonka tein koneen mukana tulleen reseptikirjan ohjeen mukaisesti. Seuraavaksi tein vaniljajäätelöä ja sen jälkeen kaksi kertaa vaniljapehmistä. Oma suosikkini oli varmaankin vaniljapehmis, jonka ohje löytyy tästä alta. Se tehdään vaniljatuorejuustosta ja kermasta, ja joukkoon tulee myös glukoosisiirappia. Joukkoon voi myös lisätä vähän kardemummaa ja limen mehua. Olen kokeillut sekä ilman kardemummaa ja limeä että niiden kanssa. Molemmat versiot ovat todella herkullisia. Kevyemmän jäätelön saa tehtyä jogurtista, esimerkiksi turkkilaisesta tai kreikkalaisesta, ja ne ovat yleensä myös todella hyviä.

Tein jäätelökokeiluni jälkiruoaksi. Valmistin jäätelömassan juuri ennen ruokailua ja laitoin sen jäätelökoneeseen ruokailun ajaksi. Jäätelö valmistui näin juuri oikeaan aikaan.


Vaniljapehmis
2 munaa
2 dl vispikermaa
1 rasia (200 g) vanilja tuorejuustoa
½ dl sokeria
½ dl glukoosisiirappia
(1 tl kardemummaa)
(1 tl lime- tai sitruunamehua)
  1. Erottele keltuaiset. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vaahdota sitten kerma. Vatkaa keltuaiset ja loput raaka-aineet kulhossa kuohkeaksi.
  2. Yhdistä vaahdot nuolijalla kevyesti nostellen.
  3. Valmista pehmis jäätelökoneessa. Valmistuaika 20 - 25 min. koneen tehosta riippuen.
Ohje täältä.

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Sunnuntain brunssi

brunssi
Viikonloppuna teimme ystäväni kanssa brunssia. Sunnuntaista tuli näin vähän ylellisempi eikä päivä olisi voinut alkaa paremmin. Meillä oli voisarvia, jotka täytimme mansikoilla, brie-juustolla ja salaatilla, salami-juuresmunakasta ja hedelmäsalaattia. Juomana oli mangokuohuvaa ja kahvia. Saimme nauttia brunssin pilvisessä ja vähän kylmässä säässä, mutta se ei meitä haitannut. 

Brunssi oli nopea valmistaa ja kaikki oli todella hyvää, etenkin juuresmunakas, jota suosittelisin ainakin kokeilemaan.  

brunssi


Croissantit mansikoilla ja brie-juustolla
croissantteja (pakasteesta), tai itsetehtyjä (katso ohje vaikka täältä)
mansikoita
brie-juustoa
salaatinlehtiä
  1. Paista croissantit pakkauksen ohjeen mukaan. 
  2. Leikkaa croissantit edestä auki ja täytä viipaloiduilla mansikoilla, parilla siivulla brie-juustoa ja salaatinlehdellä.


Salami-juuresmunakas
2 porkkanaa
1 palsternakka
suikaloitua salamia
2 tl voita tai muuta rasvaa
3 munaa
2 rkl vettä
mustapippuria
(suolaa)
  1. Raasta kuoritut porkkanat ja palsternakka. 
  2. Kuullota juuresraastetta ja salamia rasvassa miedolla lämmöllä. Mausta pippurilla (ja suolalla).
  3. Vatkaa munat ja vesi keskenään ja kaada seos pannulle. Sekoita massaa niin että se paistuu tasaisesti. Anna paistua miedolla lämmöllä, kunnes munakas on hyytynyt. 


Hedelmäsalaatti

nektariinia
omenaa
banaania
ananasta
mansikoita
  1. Kuori omena. Leikkaa hedelmät haluamallasi tavalla. 

Mangocava
1:1 mangonektaria ja kuivaa kuohuviiniä
  1. Kaada kuohuviinilasit puolilleen mangonektaria.
  2. Täytä lasit juuri ennen tarjoilua hyvin jäähdytetyllä kuivalla kuohuviinillä.
(Ohje täältä.)