Olen ollut kiinnostunut leipomisesta jo kauan. Ennen leivoin ihan mitä tahansa, mutta tänä päivänä olen alkanut erikoistua vähän terveellisempiin leivonnaisiin. Leivonnaisten ravintosisältö kiinnostaa minua ja koetan etsiä ohjeita, jotka olisivat jollakin tavalla terveellisempiä. Kiinnitän erityisesti huomiota sokerin ja rasvan määrään. En leivo yhtä usein kuin ennen sellaista, jossa on paljon rasvaa (kovia rasvoja) ja/tai sokeria (valkoista sokeria). En ole kuitenkaan niin sitoutunut siihen, etten leipoisi mitään ns. epäterveellistä. Koetan vain etsiä hyviä ohjeita ja leipoa vähän terveellisempiä kakkuja kuin ennen.
Leivoin (nyt jo monta viikkoa sitten) tuoreista mustikoista terveellisempää mustikkapiirakkaa. Olen melko kauan seurannut loistavaa blogia, Terveen hyvää, jonka pitäjä on erikoistunut valkoisen sokerin, kovien rasvojen ja vaaleiden viljojen välttämiseen. Otan sieltä aika usein ohjeita talteen. Löysin sieltä mustikkapiirakan ohjeen ja se kuulosti niin hyvältä, että halusin kokeilla sitä. Ohje löytyy täältä.
Minua arveluttaa välillä terveellisten leivonnaisten maku, mutta tämä mustikkapiirakka oli aivan ihanaa. Se maistui toki vähän terveellisemmältä kuin tavallinen mustikkapiirakka, mutta vaniljakastikkeen kanssa se toimi erinomaisesti. Kaneli yhdistettynä banaaniin toi piirakkaan ihanaa makua. Mustikat sopivat hyvin yhteen banaanin ja kanelin kanssa, ja vaniljakastikeen kanssa syötynä piirakkaan tuli vielä vaniljainen maku. Blogissa luki, että piirakkaa voi syödä jopa välipalaksi!
Mustikkapiirakka
2 kypsää banaania
2 kananmunaa
1 dl kaurahiutaleita
1 dl mantelijauhetta
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
Päälle
mustikoita
Muruseos
1 dl kaurahiutaleita
½ dl ruokosokeria tai intiaanisokeria
½ dl rypsiöljyä
1/4 tl suolaa
(1 rkl vettä)
2 kypsää banaania
2 kananmunaa
1 dl kaurahiutaleita
1 dl mantelijauhetta
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
Päälle
mustikoita
Muruseos
1 dl kaurahiutaleita
½ dl ruokosokeria tai intiaanisokeria
½ dl rypsiöljyä
1/4 tl suolaa
(1 rkl vettä)
- Soseuta banaanit monitoimikoneessa. Lisää muut pohjan ainekset mustikoita lukuun ottamatta ja surauta tasaiseksi taikinaksi. Laita kakku- tai piirakkavuokaan (halkaisija 18-20 cm) leivinpaperi pohjalle ja kaada taikina vuokaan. Kaada mustikat päälle.
- Tee muruseos sekoittamalla ainesosat vettä lukuun ottamatta keskenään kulhossa. Lisää vesi jos murusta ei muuten tule muristeltavaa, mutta älä muuten. Ripottele mustikoiden päälle.
- Paista 175-asteisessa uunissa 45 minuuttia tai kunnes haarukkaan ei tartu taikinaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti