Vihdoinkin tein somehitiksi tullutta avokadopastaa. Tiedän olevani hyvin myöhässä avokadopastan huumasta, mutta en vain jostain kumman syystä ole päässyt kokeilemaan sitä. Voi olla, että tähän on vaikuttanut se, etten vielä pari vuotta sitten pitänyt avokadon mausta, mutta nyt avokadosta on tullut yksi suosikki raaka-aineistani. Pidän sekä sen mausta että sen terveellisyydestä. Avokado sisältää pehmeitä, eli tyydyttymättömiä rasvoja, kaliumia sekä B-, E- ja K-vitamiineja. Avokado on hyväksi sydämelle ja sen sisältämät pehmeät rasvat voivat auttaa alentamaan kolesterolia.
Avokadopasta valmistuu todella helposti ja nopeasti. Pasta keitetään pakkauksen ohjeen mukaisesti, muut ainekset sekoitetaan keskenään ja kun pasta on valmis, se sekoitetaan muiden ainesten joukkoon. Pasta-annos kruunataan vielä parmesaaniraasteella.
Avokadoa ostettaessa kannattaa varmistaa, että se on kypsä, tai antaa sen kypsyä kotona niin kauan, että se on tarpeeksi pehmeä käytettäväksi. Avokadoja ei siis välttämättä kannata käydä ostamassa samana päivänä, mikäli ei osta syöntikypsiä hedelmiä. Ne ovat kuitenkin melko kalliita, mutta silloin tietää toki saavansa kypsän hedelmän, jonka voi käyttää samantien.
Avokadopasta
1
valkosipulinkynsi
½ chili (poista
siemenet)
1
limetti
2
kypsää avokadoa
suolaa
mustapippuria
loraus oliiviöljyä
kourallinen
basilikaa
kourallinen
lehtipersiljaa
30
g (1 dl) raastettua pecorinoa
30
g (1 dl) raastettua parmesaania
400–500
g spagettia
- Laita vesi kiehumaan pastaa varten.
- Hienonna valkosipuli ja pilko chili pieniksi paloiksi, laita ne kulhoon. Purista limetin mehu mukaan.
- Halkaise avokadot ja poista niistä kivet. Kuutio avokado kuoressaan ja kaiverra sisus ruokalusikan avulla kulhoon.
- Hienonna yrtit ja raasta juustot. Lisää suola, pippuri, oliiviöljy, hienonnetut yrtit, sekä pecorino- ja parmesaaniraaste.
- Sekoita hyvin. Kastikkeessa tulee olla tarpeeksi suolaa, muuten lopputulos on mauton.
- Keitä spagetti al dente hyvin suolatussa vedessä Ota talteen vajaa desi keitinvettä. Valuta pasta lävikössä.
- Lorauta tilkka keitinvettä kastikkeen sekaan, ja pyörittele spagetti kastikkeen kimppuun.
- Raasta päälle parmesaania ja rouhi myllystä mustapippuria. Tarjoa heti.
Ohje täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti