tiistai 25. marraskuuta 2014

Itsetehty mysli

mysli


Olin kesällä ohjaajana ruoanlaittoleirillä, jossa teimme itsetyhtyä mysliä. Itsetehdyn myslin voi tehdä monella eri tapaa käyttäen monia erilaisia aineksia. Myslin voi siis tehdä oman maun mukaan. Tätä reseptiä olen käyttänyt kesästä lähtien, ja minusta se on herkullinen ja sisältää terveellisiä aineksia, kuten siemeniä, ruis- ja kaurahiutaleita, vehnäleseitä sekä vehnänalkioita. Mukaan voi sekoittaa kuivattuja hedelmiä oman maun mukaan ja makeutta voi lisätä hunajalla. Olen yleensä lisännyt mysliini rusinoita ja karpaloita tai gojimarjoja. Aineksia on melko paljon, mutta älkää sen vuoksi hylätkö reseptiä. Ainekset säilyvät pitkään ja niistä saa tehtyä monta kertaa mysliä. 

Kesällä söin  usein iltapalaksi mysliä maustamattoman jogurtin ja banaanin kanssa. Makeutta lisäsin hunajalla. Tämä makuyhdistelmä on niin herkullinen, että suosittelen kokeilemaan. Nykyisin olen myslin, banaanin ja jogurtin päälle lisännyt vielä raakakaakaonibsejä. Raakakaakao antaa ihanan suklaisen maun, mutta samalla se on todella terveellistä. Olen myös sekoittanut jogurtin joukkoon chia-siemeniä, jotka ovat erinomainen Omega-3 rasvahappojen ja kuidun lähde. Ennen kesää olin aina ostanut myslin kaupasta, mutta kesän jälkeen en ole enää kaupan myslejä ostanut. Itsetehty mysli voittaa kaupan myslin mennen tullen sekä maussa että hinnassa. Kaupan myslit sisältävät yleensä myös todella paljon sokeria, joten sokerin määrään voi itse vaikuttaa tekemällä myslin itse.




Itsetehty mysli

4 dl kaurahiutaleita
4 dl ruishiutaleita
1 dl vehnänalkioita
1 dl vehnäleseitä
1 dl kurpitsansiemen
1 dl auringonkukansiemeniä
1 dl rouhittuja pähkinöitä (esim. hasselpähkinöitä, saksanpähkinöitä, parapähkinöitä)
(1-2 rkl hunajaa)
1 dl kuivattuja hedelmiä (esim. aprikoosia, rusinoita, viikunaa, banaania, luumua)

1. Rouhi pähkinät. Sekoita kulhossa kaurahiutaleet, ruishiutaleet, vehnänalkiot, vehnäleseet, siemenet ja pähkinät. (Lisää hunaja.)
2. Levitä seos uunipellille ja paahda 175-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Sekoita kerran paahtamisen puolivälissä. Tarkkaile, ettei mysli pääse palamaan.
3. Lisää jäähtyneeseen seokseen kuivatut hedelmät. 

lauantai 22. marraskuuta 2014

Suklaa-juustokakku brownie

Kukapa ei haluaisi maistaa leivonnaista, jossa yhdistyvät juustokakku ja brownie. Löysin pari vuotta sitten ihanan blogin, jossa oli paljon herkullisen näköisiä kakkuja ja leivonnaisia. Vasta nyt päätin kuitenkin kokeilla yhtä näistä leivonnaisista, eli suklaa-juustokakku brownieita. Resepti ei ole vaikea eikä leipominen kestä kauan. Lopputulos on todella herkullinen, vaikka minun browniet vähän epäonnistuivatkin. Niistä tuli hyvin litteitä, etenkin juustokakkukerroksesta tuli todella ohut. Luulen, että browniet olisi pitänyt tehdä pienempään vuokaan, eli jos teette näitä kotona, ja haluatte korkeampia brownieita, käyttäkää pienempää vuokaa kuin 20x20 cm. Paistoaikaa voi myös vähentää tai pidentää riippuen siitä, miten "mutaiseksi" brownien haluaa sisältä jättää. Käytin tavallisen kaakaojauheen sijaan raakakaakaojauhetta, koska sitä löytyi keittiöni kaapista. Leivonnaisen pinnasta tuli tämän takia vaaleampi kuin tavallista kaakaojauhetta käytettäessä. Raakakaakaojauhe sisältää enemmän ravintoaineita kuin tavallinen kaakaojauhe, muun muassa suuria määriä antioksidantteja, magnesiumia ja muita hivenaineita, sekä kuitua. 

Kakku on parhaimmillaan seuraavana päivänä.

suklaa-juustokakku brownie

Alkuperäinen ohje blogista Wicked sweet kitchen


Suklaa-juustokakku browniet

Brownie:
110g voita
50g tummaa suklaata (n. 70 % kaakaota)
2 rkl kaakaojauhetta
2 1/3 dl sokeria
2 kananmunaa
1 tl vaniljasokeria
1½ dl vehnäjauhoja
1 mm suolaa

Juustokakku:
200g tuorejuustoa
3/4 dl sokeria
1 kananmunaa
½ tl vaniljasokeria
1½ rkl kaakaojauhetta
Tee näin:
1. Lämmitä uuni 175 C. Rouhi tumma suklaa karkeasti ja laita pieneen kulhoon. Sulata voi pienessä kattilassa. Kaada sulanut voi rouhitun suklaan päälle ja sekoita kunnes suklaa on täysin sulanut ja seos on tasaista. Lisää kaakaojauhe ja sekoita, laita sivuun jäähtymään.
2. Laita leivinpaperin palanen pienen vuoan pohjalle ja voitele (vuoka 20 x 20cm). Sekoita vehnäjauhot ja suola kulhossa, laita sivuun. Vatkaa sokeri, kananmunat ja vaniljasokeri käsin tasaiseksi taikinaksi. Lisää sulanut suklaa taikinaan koko ajan sekoittaen. Siivilöi jauhot taikinaan ja kääntele nopeasti tasaiseksi. Kaada vuokaan ja laita sivuun.
3. Vatkaa tuorejuusto, sokeri, kananmuna ja vaniljasokeri tasaiseksi ja ilmavaksi, n. 1-2 min sähkövatkaimella. Laita n. kolmasosa seoksesta toiseen kulhoon. Sekoita suurempaan osaan 1½ rkl kaakaojauhetta. 
4. Jaa tuorejuustoseokset lusikalla brownien päälle. Vedä tylpällä veitsellä tuorejuuston läpi niin että seokset sekoittuvat ja pinta "marmoroituu". Paista keskellä uunia 35-40 minuuttia. Anna jäähtyä. Laita mielellään jääkaappiin yön yli.


suklaa-juustokakku brownie

maanantai 17. marraskuuta 2014

Balilainen raakasuklaakakku

Uusin kiinnostuksenkohteeni on raakaruoka, tai pikemminkin raakaleivonta. Kävin pari viikkoa sitten kirjamessuilla, josta ostin Maria Lönnqvistin kirjan Raakaleipurin parhaat kakut. Olin jo ennen sitä alkanut kiinnostua superfoodista ja raakaruoasta. Ideana raakaleivonta kiinnosti minua terveellisyyden sekä siinä käytettävien raaka-aineiden ja valmistustapojen vuoksi. Raakaleivonnassa käytetään paljon ravintorikkaita aineksia, joiden ravinnetiheys on korkea, ja ravintoaineet säilyvät hyvin sillä raakaleivonnassa lämpötilaa ei nosteta yli 45 asteeseen. Lönnqvistin kirjassa kerrotaan raakaleivonnassa käytettävistä aineksista ja kirjan kakut ovat todella maukkaan näköisiä. Innostuin kirjan myötä raakaleivonnasta toden teolla  ja kävin pariin otteeseen Punnitse & Säästä -liikkeessä ostamassa tarvikkeita leivontaan.

balilainen raakasuklaakakku
Balilainen raakasuklaakakku
Valitsin kirjasta kakun, Balilainen suklaakakku, jota halusin päästä kokeilemaan. En aiemmin ollut maistanut raakakakkua enkä tiennyt tulisiko leipomastani kakusta hyvänmakuinen. Olin ostanut paljon aineksia, joita en yleensä leivonnassa käytä, ja pelkäsin niiden jäävän kaappiin lojumaan moneksi vuodeksi ja innostukseni raakaleivontaan lopahtavan. En kuitenkaan joutunut pettymään, sillä kakusta tuli todella hyvää. Leipominen oli uusi ja hauska kokemus, ja sain käyttää paljon uusia raaka-aineita. Kaakaovoi, raakakaakaojauhe, kookossokeri ja pakurijauhe olivat minulle entuudestaan tuntemattomia aineksia. Kakkuun olisi voinut käyttää pakurihaudukkeen tilalla vettä, mutta innostuin ostamaan pakurikääpäjauhetta ja tekemään siitä pakurihauduketta. Pakurikääpä kiinnosti minua sen terveysvaikutteiden takia. Kallista se oli, mutta kannatti ostaa. Haudukkeen maku oli aluksi outo, mutta siihen tottuu nopeasti.
Lupaan, että lähiaikoina tulee lisää raakaleivontaa.



raakakaakaojauhe, kaakaovoi, pakurijauhe, kookossokeri
Raakakaakaojauhe, kaakaovoi, pakurijauhe
ja lautasella kookossokeri
kaakaovoi
Kaakaovoi

Kakun resepti on siis otettu Maria Lönnqvistin kirjasta Raakaleipurin parhaat kakut.



Balilainen suklaakakku


balilainen raakasuklaakakku

Pohja:
3 dl saksanpähkinöitä
2 dl taateleita
½ tl (vuori)suolaa

Täyte:
3 dl cashewpähkinöitä
1½ dl lämmintä vettä tai pakurihauduketta
1 dl sulaa kaakaovoita
1 dl kookossokeria
1 dl raakakaakaojauhetta


Pingota halkaisijaltaan noin 20 cm:n kokoisen irtopohjavuoan reunan ja pohjan väliin leivinpaperi, jotta kakku on helppo siirtää vuoasta tarjoilulautaselle.

Rouhi saksanpähkinät ja taatelit monitoimikoneessa tai vahvalla tehosekoittimella taikinaksi. Seos on sopivaa, kun voit pyörittää taikinasta pienen pallon, joka pysyy kasassa. Painele valmis seos tiiviisti vuoan pohjalle.

Sulata raastettu kaakaovoi vesihauteessa nestemäiseksi: laita raastettu kaakaovoi pieneen kulhoon, kaada isompaan kulhoon kuumaa vettä ja aseta kaakaovoikulho vesihauteeseen.

Sekoita suklaatäytteeen ainekset vahvalla tehosekoittimella sileäksi seokseksi. Malta sekoittaa seosta tarpeeksi kauan, jotta cashewpähkinät liukenevat täysin. Cashewpähkinöiden liottaminen vedessä etukäteen pehmentää niitä ja helpottaa sekoittamista. Kaada suklaatäyte pohjan päälle ja levitä tasaiseksi.

Jäähdytä suklaakakkua pakastimessa noin 20 minuuttia tai kunnes suklaatäyte on jähmettynyt ja kakun voi irrottaa vuoasta. Kakku säilyy jääkaapissa noin viisi päivää, ja sen voi myös pakastaa.

Koristele kakku saksanpähkinöillä ja vaniljakermalla.

kaakaovoin sulattaminen
Kaakaovoin sulattaminen
Vaniljakerma:
2 dl cashewpähkinöitä
¼ dl hunajaa
½ sitruunan mehu
½ tl aitoa vaniljajauhetta
ripaus suolaa

Sekoita ainekset vahvalla tehosekoittimella sileäksi seokseksi. Malta sekoittaa seosta tarpeeksi kauan, jotta cashewpähkinät liukenevat täysin. Lisää tarvittaessa tilkka vettä. Cashewpähkinöiden liottaminen vedessä etukäteen pehmentää niitä ja helpottaa sekoittamista. 


perjantai 14. marraskuuta 2014

Lohi-kasviskasari

Joitakin vuosia sitten selailin Pirkka-lehteä, josta löysin ohjeen lohi-kasviskasariin. Asuin silloin muistaakseni ensimmäistä vuotta yksin ja kokeilin paljon uusia arkiruokia. Halusin tehdä ruokaa alusta asti itse ja käyttää tuoreita raaka-aineita. Lohi-kasviskasari on terveellinen ja hyvänmakuinen ruoka, jonka teko ei kestä kauan, mutta vaatii vähän työtä. Ainekset pitää pilkkoa pienempiin osiin ja osa aineksista täytyy kuoria. Ruoka valmistuu kuitenkin nopeammin kuin perunoiden keittäminen, joten jos haluat syödä ruoan perunoiden kanssa kannattaa perunat laittaa kiehumaan ennen ruoan valmistuksen aloittamista. Ruoka maustetaan ainoastaan suolalla ja timjamilla, jonka takia raaka-aineiden oma maku tulee hyvin esille. Lohi voi olla tuoretta tai pakastettua. Pakastetut lohikuutiot ovat helppokäyttöisiä, koska niitä ei itse tarvitse kuutioida, ja ne säilyvät pitempään kuin tuore lohi. Tämän takia olen käyttänyt pakastettua lohta tässä ruoassa. Syön yleensä lohi-kasviskasarin perunoiden ja suolakurkun kanssa. Näkkileipää löytyy niin ikään lautaselta. 

Alkuperäinen ohje löytyy täältä.

lohi-kasviskasari

Lohi-kasviskasari (4 annosta)
2 porkkanaa
pala (100g) juuriselleriä
½ purjoa
1 paprika
1 valkosipulikurkku (tai tavallinen)
1-2 rkl öljyä
½ tl suolaa
½ tl timjamia
2 dl ruokakermaa
n. 1 dl vettä
300 g lohikuutioita
1 rkl sitruunanmehua

(½ dl tilliä hienonnettuna) 

1. Kuori ja suikaloi porkkanat sekä selleri. Halkaise, huuhdo ja hienonna purjo. Kuutioi paprika ja valkosipulikurkku.
2. Kuullota porkkanoita ja selleriä pari minuuttia öljyssä. Lisää purjo ja paprika. Jatka kuullottamista vielä noin 2 minuuttia.

3. Mausta suolalla ja timjamilla. Lisää ruokakerma ja vesi. Kuumenna kiehuvaksi. Lisää kalakuutiot ja kypsennä kannen alla noin 5 minuuttia. Mausta sitruunanmehulla. Ripottele pinnalle kurkkukuutiot ja tilli. Tarjoa perunoiden kanssa.

lauantai 8. marraskuuta 2014

Mustikka-valkosuklaajuustokakku

mustikka-valkosuklaajuustokakku
Olin pari viikkoa sitten Tampereella. Kävin parissa ihanassa kahvilassa ja toisessa niistä otin mustikka-valkosuklaajuustokakkua. Ihastuin siihen ja halusin itse tehdä samanlaista juustokakkua. Aloitin etsinnän ja löysin pari aika hyvää reseptiä. En kuitenkaan löytänyt aivan samantyyppistä juustokakkua, jota olin kahvilassa syönyt. Yksi ohje oli kuitenkin tarpeeksi samanlainen ja päätin kokeilla sitä isänpäivän kunniaksi. 

Tämä juustokakku oli todella helppo valmistaa, mutta niin kuin juustokakuissa yleensä niin valmistus kestää melko kauan, koska parhaan tuloksen saamiseksi kakku tulisi olla jääkaapissa yön yli. Itse valmistus ei kuitenkaan kestä kauan. Juustokakku oli koostumukseltaan aika tiivis, koska siihen tuli paljon tuorejuustoa. Tämän takia kakkua ei jaksa syödä paljon kerralla, mikä on mielestäni hyvä asia. Kakkua riittää siis useammalle syöntikerralle. Kakku oli todella hyvää, joten kannattaa kokeilla! Käyttämäni resepti löytyi Rillan koti -blogista, mutta alkuperäinen resepti oli otettu Ulla Svenskin Lempileivonnaiset-kirjasta. 


Mustikka-valkosuklaajuustokakku

Pohja:
200g marie-keksejä
150g voita
mustikka-valkosuklaajuustokakku
Täyte:
600g Philadelphia-juustoa
250g maitorahkaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 dl maissitärkkelystä
3 kananmunaa
200g valkosuklaata

Pinnalle:
2 dl mustikoita
sokeria

Murustele keksit ja sekoita ne sulatetun voin kanssa sekaisin. Painele seos leivinpaperilla vuoratun, irtopohjaisen kakkuvuoan pohjalle ja reunoille. Valmista täyte vatkaamaalla tuorejuusto ja rahka sekaisin, lisää sokerit ja maissitärkkelys joukkoon. Sekoita kananmunat yksitellen täytteeseen ja lisää pieniksi paloiteltu valkosuklaa sekaan. Kaada täyte keksipohjan päälle, ripottele mustikat ja aavistus sokeria pinnalle. Paista kakkua uunin alatasolla 175 asteessa 50min, sammuta uuni ja annapaistua jälkilämmöllä vielä 40min. Siirrä jäähtynyt kakku kylmään ja tarjoile seuraavana päivänä.

  

tiistai 4. marraskuuta 2014

Syksyn juurespiirakka

Syksyllä kannattaa käyttää paljon juureksia, sekä ruoanlaitossa että leivonnassa. Juureksista syntyy mitä maukkaimpia patoja, keittoja, laatikoita, piirakoita ja leivonnaisia. Sämpylöihin ja leivonnaisiin tulee mehevyyttä juureksista.

Minulle uusi tapa käyttää juureksia on suolaisessa piirakassa. Päätin kokeilla tätä ja leivoin juurespiirakan porkkanasta, lantusta, nauriista ja sipulista. Käytin Suklaapossun ohjetta. Sekä pohjaan että täytteeseen tuli juuressosetta, ja Koskenlaskija sulatejuusto kruunasi makunautinnon.   

juurespiirakka

Juustoinen juurespiirakka 

n. 20 x 30 cm (irtopohja)vuokaan tai n. 28 cm pyöreään vuokaan 

Juuressose:
270 g porkkanaa
200 g lanttua (n. 1/2 lanttu)
50 g naurista (1 pieni nauris)
1 iso keltasipuli
1 iso punasipuli
Pohja:
50 g leivinmargariinia sulatettuna
2 dl grahamtäysjyvävehnäjauhoja 
0.75 dl pika-kaurahiutaleita
n. 1 dl vehnäjauhoja 
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
2 dl juuressosetta
Täyte:
5 dl juuressosetta
0.5 tl valkosipulitahnaa (tai 1 valkosipulin kynttä pieneksi pilkottuna)
n. 1 tl suolaa
0.5 tl kuivattua timjamia
125 g Koskenlaskija sulatejuustoa, makuna sipuli-ruohosipuli
3 kananmunaa
Pinnalle:
75 g Koskenlaskija sulatejuustoa, makuna sipuli-ruohosipuli

Ohje:  
Aloita juuressoseen teolla. Pilko porkkana, lanttu, nauris ja sipulit pienemmäksi. Laita lantun ja nauriin palat kattilaan ja vettä päälle sen verran että kuutiot peittyvät. Keitä 5 minuuttia. Lisää porkkanat ja sipulit kattilaan ja lisää vettä päälle sen verran, että aineet peittyvät. Keitä reilusti kypsiksi. Ota osa vedestä talteen ja kaada loput pois. Soseuta esimerkiksi sauvasekoittimella ja lisää vettä sen verran, että saat siitä sileän, paksun soseen. Sosetta pitäisi n tässä vaiheessa olla n. 7 dl. Jäähdytä.

Sulata rasva kulhossa. Lisää juuressoseesta 2 dl joukkoon ja sekoita. Sekoita leivinjauhe, suola, kaurahiutaleet ja grahamjauho keskenään ja lisää sose-rasva-seokseen. Lisää vehnäjauhoja vähitellen, kunnes koostumus on tarpeeksi kiinteä vuoan pohjalle levitettäväksi. Jauhojen tarkka määrä riippuu soseen paksuudesta.

Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille kevyesti jauhotetuin sormin. Nosta jääkaappiin täytteen valmistelun ajaksi.

Lisää loppuun, vielä lämpimään juuressoseeseen (n. 5 dl) valkosipulitahna, suola, timjami ja pienemmäksi pilkottu koskenlaskija. Sekoita esim. sauvasekoittimella sileäksi, kunnes juusto on kunnolla sekoittunut ja sulanut joukkoon. Lisää vielä munat yksitellen joka välissä hyvin sekoittaen, mutta älä vatkaa täytettä enää tässä vaiheessa. Kaada täyte vuokaan. Pilko päälle vielä lisää Koskenlaskija-sulatejuustoa.
Paista 225 astetta alatasolla n. 35 minuuttia, kunnes piirakka on saanut väriä pintaansa eikä keskusta enää hölly vuokaa liikuteltaessa. Piirakka maistuu niin kylmänä kuin lämpimänäkin.  
juurespiirakka

P.S. Ylemmässä kuvassa olen käyttänyt koristeena uunissa paahdettuja kurpitsansiemeniä (katso edellinen julkaisuni).

lauantai 1. marraskuuta 2014

Halloweenin kurpitsapiirakka

kurpitsapiirakka

Leivoin pyhäinpäivän kunniaksi kurpitsapiirakkaa. En ollut aiemmin käyttänyt kurpitsaa, joten kaupassa käydessäni en oikeastaan tiennyt mitä etsin. Kurpitsoja on eri lajeja ja kaikissa kaupoissa ei myydä kaikkia lajeja. Olin tekemässä kurpitsapiirakkaa keltaisesta kurpitsasta, mutta ostin kuitenkin oranssin halloweenkurpitsan, eli talvikurpitsan. Se painoi noin 2,5 kiloa. Tiesin sen olevan aivan liikaa mikäli tekisin siitä vain yhden piirakan, joten suunnittelin myös mitä tekisin lopusta kurpitsasta. Tein piirakan lisäksi uunissa paahdettua kurpitsaa feta-rucolapedillä ja mausteisia paahdettuja kurpitsansiemeniä. Resepti kurpitsa-fetasalaatin valmistukseen, johon tulee paahdettua kurpitsaa, löytyy täältä. Kurpitsan sisältä löytyy kurpitsansiemeniä, jotka kannattaa käyttää. Ne voi esimerkiksi maustaa ja paahtaa uunissa niin kuin minä tein (resepti). Kurpitsansiemenissä on paljon proteiinia ja hyviä rasvahappoja. 
Jos kurpisan käsitteleminen tuntuu vaikealta, niin kannattaa etsiä video sen käsittelystä.

Löysin reseptin kurpitsapiirakkaan täältä. Erilaisia reseptejä on todella paljon. Piirakan pohja voi olla murotaikinasta, piirakkataikinasta tai kekseistä tehty, ja täytteessä voi olla kermaa, rahkaa tai kondensoitua maitoa. Tässä reseptissä minua kiehtoi pekaanipähkinät. Niitä tulee pohjan päälle ja koristeeksi piirakan päälle. Piirakassa on murotaikinasta tehty pohja. Alkuperäisessä reseptissä käytettiin valmista murotaikinaa (ihan hyvä vaihtoehto) mutta tein taikinan itse. Se on niin helppo tehdä itse eikä aineksia ole paljon. Reseptin murotaikinan valmistukseen otin täältä. Piirakka syödään jäähtyneenä ja se kannattaa tarjota vasta seuraavana päivänä.

Halloweenin kurpitsapiirakka

Pohja
125 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 muna
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
Lisäksi
1 ps (125g) pekaanipähkinöitä

Täyte

n. 500g keltaista kurpitsaa kuorittuna ja paloiteltuna

4 kananmunaa

1 dl fariinisokeria

1 dl sokeria

1 prk (250g) rahkaa

1 ½ tl kanelia

1 tl vanilliinisokeria

1 tl pomeranssinkuorta

½ tl neilikkaa

½ tl inkivääriä

Koristeeksi
½ ps (á 125g) Pirkka pekaanipähkinöitä

Lisäksi

Kermavaahtoa

Vaahterasiirappia


1. Valmista pohja. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon muna. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää seos muutamassa erässä taikinaan. 
2. Kiinnitä irtopohjavuoan (halkaisija 26 cm) pohjalle leivinpaperi. (Kauli murotaikina pyöreäksi levyksi) ja painele se vuoan pohjalle ja reunoille. Rouhi pähkinät karkeaksi ja ripottele ne tasaisesti pohjan päälle. Pane pohja jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.
3. Leikkaa kurpitsasta "hattu pois", poista siemenet, koverra kurpitsan sisus ja paloittele se. Jos käytät porkkanoita, kuori ja paloittele ne. Keitä kasvikset vähässä suolalla maustetussa vedessä kypsiksi. Valuta kasvikset hyvin ja soseuta. (Sosetta tarvitaan 5 dl). Anna soseen jäähtyä.
4. Sekoita kaikki täytteen ainekset jäähtyneen soseen joukkoon ja kaada täyte vuokaan. Paista piirakkaa uunin alimmalla tasolla 200 asteessa noin 40 minuuttia.
5. Tarjoa piirakka täysin jäähtyneenä, mielellään seuraavana päivänä. Koristele rouhituilla pekaanipähkinöillä. Tarjoa vaahterasiirapilla maustetun kermavaahdon kanssa.
kurpitsapiirakka


Maultaan piirakka muistutti joulua, piirakassa käytettyjen mausteiden vuoksi. Mielestäni piirakka maistui pipareilta. Pekaanipähkinät antoivat ihanaa lisämakua ja koostumusta piirakalle. Seuraavaksi haluaisin kokeilla kondensoidusta maidosta tehtyä kurpitsapiirakkaa. Ehkä ensi vuonna. 

Itse en tehnyt piirakkaa irtopohjavuokaan, joka on halkailsijaltaan 26 cm. Olin käynyt ostamassa pienen irtopohjavuoan, jonka halkaisija on 18 cm. Tämän takia puolitin reseptin ja tein itselleni pienemmän piirakan. Kun olen yksin asuessani leiponut piirakoita, juustokakkuja ja muita leivonnaisia, olen huomannut, etten saa syötyä niitä. Tai sitten syön niitä viikon ajan. Sen takia päätin ostaa itselleni pienemmän vuoan, johon voin leipoa pienempiä annoksia. Blogiini laittamani reseptit ovat kuitenkin isoon vuokaan tarkoitettuja, eli muutan vain leipoessani reseptien ainesten määrää.

P.S. Jos kurpitsaa jää yli niin sen voi soseuttaa (ensin keittää kurpitsa paloina ja sen jälkeen soseuttaa sauvasekoittimella) ja pakastaa. Siitä voi myös tehdä vaikkapa keittoa.