sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Suklaapannarit

Moni on varmaan joskus tehnyt banaanilettuja, tai ainakin kuullut niistä. Ne tehdään vain kahdesta aineksesta, eli banaanista ja munista. Helppoa ja herkullista. Terveen hyvää -blogissa oli äskettäin samankaltainen, mutta vähän erilainen, ohje suklaapannareiden valmistukseen. Heti nähtyäni tämän reseptin, minun oli pakko päästä kokeilemaan näitä herkulliselta kuulostavia pannareita. Tein niitä ensimmäisellä kerralla iltapalaksi ja sen jälkeen olen tehnyt niitä pariin otteeseen myös aamiaiseksi. Banaania, munia, kaurahiutaleita, kaakaojauhetta (käytin raakakaakaojauhetta) ja leivinjauhetta sisältävät pannarit ovat sekä terveellisiä että herkullisia. Ne ovat täyttäviä ja nopeita valmistaa. Voisin syödä niitä vaikka joka sunnuntaiaamu!

Söin suklaapannarit marjoista, rahkasta ja maidosta tehdyn kreemin kera, reseptin ohjeiden mukaisesti, mutta käytin mustikoita punaherukoiden sijaan. Mustaherukkaakin kokeilin ja hyvin toimi.
Suklaapannarit




Suklaapannarit (2 annosta)
2 kananmunaa
1 kypsä banaani
1 dl kaurahiutaleita
1 ½ rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Paistamiseen 1 rkl rypsiöljyä

Blendaa ainekset blenderissä taikinaksi. Kuumenna öljy pannulla ja kaada blenderistä kolme pientä pannaria paistinpannulle. Paista keskilämmöllä noin kolmen minuutin ajan tai kunnes pannarit alkavat kuplia pinnalta. Käännä lastan avulla ja paista vielä 1-2 minuuttia. Toista kunnes taikina loppuu. Tarjoile lämpiminä tai voit myös valmistaa satsin aamua varten valmiiksi edellisenä iltana, laita silloin pannarit jääkaappiin yöksi. Nauti esimerkiksi maitorahkasta, maidosta ja marjoista blendatun kreemin kera.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti