Viime vuosina olen alkanut miettiä yhä enemmän ruoan ja leivonnaisten ravintosisältöä, ja sen kautta niiden terveellisyyttä. Leipominen ja uusien reseptien kokeileminen on lempipuuhaani, ja nykyisin kokeilen uusia reseptejä viikoittain. Leivonnaisissa suosin nykyään terveellisempiä vaihtoehtoja, eli vähemmän sokeria ja voita sisältäviä ohjeita. Valkoisen sokerin haluan yleensä myös vaihtaa tummempaan, vähän terveellisempään vaihtoehtoon.
Porkkanakakku on jo kauan ollut yksi lempileivonnaisistani. Tai oikeastaan aika moni leivonnainen kuuluu tähän ryhmään. Tämän terveellisemmän porkkanakakun ohjeen löysin yhdestä lempiblogeistani, Terveen hyvää -blogista. Kakku ei ole makeimmasta päästä, mutta hyvää se on. Kakkuun tulee tavallisen valkoisen sokerin tilalla intiaanisokeria, joka on tummempi sokeri. Itselläni ei sitä kaapista löytynyt, joten käytin toista tummaa sokeria, ruokokidesokeria. Alkuperäisessä ohjeessa oli kahvijuomaa; en tiedä tarkoitettiinko sillä kahvia vai muuta, mutta laitoin ihan tavallista kahvia.
Kakun kuorrute on erinomainen. Se on terveellisempi, ja voisinpa sanoa herkullisempi, vaihtoehto tavalliselle tuorejuusto-voi-tomusokeri kuorrutteelle. Joten kannattaa laittaa muistiin, jos ei koko ohjetta niin ainakin kuorrute!
Porkkanakakku
2 porkkanaa (2 dl raastetta)
2 dl spelttijauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
2 kananmunaa
3/4 dl intiaanisokeria (tai muuta vastaavaa)
½ kahvia
2 rkl rypsiöljyä
Kuorrute:
70 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl maitorahkaa
1 rkl hunajaa
Pinnalle:
pähkinöitä
- Lämmitä uuni 175 asteeseen. Vuoraa n. 17x17 cm neliönmallinen uunivuoka tai 22 cm irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Pese, kuori ja raasta porkkanat hienoksi raasteeksi.
- Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja kaneli. Vatkaa huoneenlämpöiset kananmunat ja intiaanisokeri kulhossa paksuksi vaahdoksi, kunnes voit piirrellä kuvioita vatkaimella ja ne jäävät pintaan useaksi sekunniksi.
- Lisää ensin puolet jauhoseoksesta ja puolet kahvista. Kääntele varovasti nuolijalla sekaisin. Lisää porkkanaraaste ja sekoita. Lisää loput jauhot, loppu kahvi ja öljy ja sekoita varovasti tasaiseksi.
- Kaada taikina vuokaan ja paista uunissa n. 20 minuuttia alatasolla, kunnes pohja on kullanruskea ja haarukkaan ei tartu taikinaa. Anna jäähtyä.
- Tee kuorrute. Sekoita kulhossa tuorejuusto, maitorahka, hunaja (ja vanilja). Levitä pinnalle. Rouhi pähkinöitä ja ripottele pinnalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti