Jatketaanpa teemaa kasvisruoka. Tämä kasvisruoka on hyvin erilainen ja voisin melkeinpä sanoa, että harva on maistanut tällaista ennen. Ruoan pohjana toimii eräänlainen tomaattikastike, joka tehdään säilötyistä tomaateista ja mausteista, mm. korianterinsiemenistä ja juustokuminasta. Kastikkeeseen rikotaan munia, joiden annetaan hautua kastikkeessa kypsiksi. Tomaattikastike tarjoillaan fetajuuston, kapriksien ja persiljan kanssa, ja jonkintyyppinen leipä sopii nautittavaksi ruoan kanssa. Reseptissä ruoka tarjoiltiin pitaleipien kanssa, mutta minun teki mieli naan-leipiä, joten päätin tehdä niitä.
Shakshuka on Lähi-idästä lähtöisin oleva ruoka. Yleensä sitä syödään aamiaiseksi tai osana brunssia, mutta minulle se kelpasi myös lounaaksi. Silloin kannattaa tehdä vähän suurempi määrä ruokaa ja tarjoilla leipien kanssa.
Shakshuka
2 kpl tuoretta chiliä (vihreää)
2 kpl tuoretta chiliä (vihreää)
1 kpl sipulia
1/2 dl oliiviöljyä
1 tl korianterinsiemeniä (murskattuna)
1 tl paprikajauhetta
1/2 tl juustokuminaa
450 g tomaattia (kokonaisia, säilöttyjä)
1 dl vettä
1 tl sokeria
1/2 tl suolaa
6 kpl munaa
100 g fetajuustoa (rasvaa 25 %)
60 g kapriksia (pieniä)
2 dl lehtipersiljaa (silputtuna)
1/4 tl mustapippuria
- Halkaise ja huuhtele chilit, poista siemenet. Kuori ja silppua sipuli.
- Kuullota öljyssä pannussa chili- ja sipulisilppu pehmeäksi ja läpikuultavaksi, muutama minuutti. Lisää mausteet ja kuullota hetki sekoittaen. Lisää säilötyt tomaatit, vesi, sokeri ja suola.
- Hauduta keskilämmöllä ilman kantta 5 minuuttia, kunnes kastike hieman sakenee.
- Riko munat yksitellen lasiin ja kaada ne sitten tomaattikastikkeeseen. Hauduta keskilämmöllä kannen alla 5 minuuttia tai kunnes munaseos on hyytynyt.
- Murenna päälle fetajuusto ja lisää valutetut kaprikset, silputtu lehtipersilja sekä mustapippuri.
Naan-leipä
1 dl maitoa
2 tl kuivahiivaa
1 tl sokeria
1 dl turkkilaista jogurttia
2 rkl sulatettua voita
1 muna
1 tl suolaa
6 dl vehnäjauhoja
+ voiteluun 3-4 rkl sulatettua voita
1 dl maitoa
2 tl kuivahiivaa
1 tl sokeria
1 dl turkkilaista jogurttia
2 rkl sulatettua voita
1 muna
1 tl suolaa
6 dl vehnäjauhoja
+ voiteluun 3-4 rkl sulatettua voita
- Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Sekoita joukkoon kuivahiiva ja sokeri. Lisää muna, jogurtti, öljy ja suola ja sekoita tasaiseksi. Lisää vehnäjauhoja vähitellen ja sekoita käsin tasaiseksi taikinapalloksi.
- Laita kulhon päälle leivinliina tai kelmua ja jätä kohoamaan lämpöiseen paikkaan 45-60 minuutiksi.
- Jaa taikina 8 osaan. Kaulitse hyvin ohuiksi pisaran tai soikion muotoisiksi.
- Kuumenna iso paistinpannu ja lisää nokare voita. Paista naan-leipiä yksi kerrallaan keskilämmöllä, kunnes alapuoli on saanut väriä ja yläpuolelle on muodostunut kuplia. Paista leipää toiseltakin puolelta muutama minuutti. Nosta pois pannulta ja voitele sulatetulla voilla.
Alkuperäinen ohje täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti