torstai 29. syyskuuta 2016

Herkullinen kurpitsapasta

Viimeistään tämä kurpitsapasta sai minut vakuuttuneeksi siitä, että kurpitsa on mitä herkullisin ja parhain raaka-aine ruoanlaitossa käytettäväksi. Olen aiemmin tehnyt muun muassa herkullista kurpitsalasagnea, jota aion ehdottomasti tehdä jossain vaiheessa uudelleen. 

kurpitsapasta



Tällä kertaa tein kuitenkin kurpitsapastaa, jonka ohjeen löysin Maku-lehdestä. Jokin ohjeessa sai minut kiinnostumaan siitä. Pasta näytti aika simppeliltä, koska aineksia ei ollut kovinkaan paljon. Uunissa paahdetusta, valkosipulilla, hunajalla ja salvialla maustetusta kurpitsasta tuli todella hyvää, mutta vielä parempaa tässä pastassa on herkulliset makuyhdistelmät. Makean valkosipulinen, salvialla maustettu kurpitsa toimi loistavasti vuohenjuustoon, tuoreeseen salviaan, pinaattiin ja pastaan yhdistettynä. Yllätyin kovasti makujen ihanasta liitosta ja etenkin salvia toi ruokaan ihanan, minulle ennestään vähän vieraan, vivahteen. Vuohenjuusto suli kivasti lämpimän kurpitsan ja pastan päällä. 

Jos en vielä hehkuttanut tätä ruokaa tarpeeksi niin sanon vielä sen, että suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tätä maukasta pastaa (ja kurpitsan käyttöä ruoanlaitossa).


Kurpitsapasta 
700 g myskikurpitsaa (butternut)
13 valkosipulinkynttä (oman maun mukaan, itse en pidä liian valkosipulisesta mausta)
1 rkl rypsiöljyä
2 tl hunajaa
1 tl suolaa
1/3 tl mustapippuria
1 ruukku salviaa
400 g tagliatellea
50 g babypinaattia
150 g vuohenjuustoa (tai fetajuustoa)
  1. Kuori ja leikkaa kurpitsa 3 cm x 3 cm:n paloiksi. Hienonna valkosipulinkynnet.
  2. Levitä kurpitsat ja valkosipulit uunivuokaan. Sekoita joukkoon öljy, hunaja, suola, pippuri ja puolet salvianlehdistä,
  3. Paista kurpitsoita 200-asteisessa uunissa noin 2030 minuuttia, kunnes ne pehmenevät ja pinta hieman ruskistuu. 
  4. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta pasta ja kaada kurpitsapalojen joukkoon vuokaan. 
  5. Lisää huuhdeltu pinaatti ja paloiteltu juusto. Viimeistele lopulla salvialla.   
Ohje otettu Maku-lehdestä 6/2016. 

tiistai 27. syyskuuta 2016

Kukkakaalipizzaa ja -hampurilaista

Kukkakaalista voi tehdä vaikka mitä. Kokeilin kesällä ensimmäistä kertaa kukkakaalipizzaa ja kokeilu oli erittäin onnistunut. Yhdistin kaksi ohjetta niin, että otin toisesta valmistustavan ja toisesta ainekset. Kukkakaalista tehty pizzapohja on maukas ja ravinteikas, ja gluteeniton. Kukkakaali ei maistu kovinkaan paljon pohjassa, joten mielestäni ohjetta kannattaa kokeilla vaikkei pitäisi kukkakaalin mausta. Pohjasta ei kuitenkaan saa niin rapeaa kuin tavallisesta pizzapohjasta (korjatkaa jos olen väärässä).  

Kukkakaali keitetään pehmeäksi, jonka jälkeen ylimääräinen neste puristetaan pois. Pehmeän kukkakaalin joukkoon sekoitetaan juustoraaste ja kananmuna. Pohja esipaistetaan ja täytetään mieleisellä täytteellä. Täytin oman pizzani valmiilla pastakastikkeella, kirsikkatomaateilla, mozzarellalla ja pepperonilla/chorizolla. 


Kukkakaalipizza
Pohja
1 kukkakaali (n. 750 g)
2 dl emmentaljuustoraastetta tai muuta juustoraastetta
1 kananmuna
Täyte
1 dl pastakastiketta
1 mozzarellajuustopallo
12 kirsikkatomaattia
pepperonia tai chorizoa
  1. Leikkaa kukkakaalista lehdet ja kanta. Pese ne hyvin, jonka jälkeen murenna ne kattilaan. 
  2. Keitä noin 20 minuuttia, kunnes kukkakaali on pehmentynyt. Kun se on kypsää ja pehmeää, valuta siivilän läpi. 
  3. Muussaa kukkakaali kattilassa ja annan jäähtyä hieman.
  4. Laita jäähtynyt kukkakaalimuhennos puhtaan harson tai keittiöpyyhkeen sisään. Purista vielä loput nesteet hyvin pois.   
  5. Sekoita kulhossa kukkakaali, juustoraaste ja kananmuna. 
  6. Levitä seos uunipellille leivinpaperin päälle ja taputtele pizzapohja haluamaasi muotoon. 
  7. Esipaista pohjaa 225-asteisen uunin alatasolla noin 10 minuuttia. 
  8. Levitä pohjan päälle pastakastike ja muut täytteet. Jatka paistamista noin 15 minuuttia.  
Ohje otettu täältä ja täältä.




Kukkakaalia voi käyttää myös hampurilaisen täytteenä. Kukkakaali, kesäkurpitsa ja grillijuusto, tai vaihtoehtoisesti halloumi, maustetaan balsamicokastikkeella ja grillataan tai paistetaan pannulla. Balsamicokastiketta käytetään sen lisäksi punasipulin marinoimiseen. Hampurilaisen sämpylänä voi käyttää esimerkiksi ruisleipää.

Kukkakaalihampurilainen
1 pkt grillijuustoa tai halloumia
1 pieni kesäkurpitsa
1 kukkakaali
1 punasipuli
(1 mieto chili)
1 dl hienonnettua persiljaa tai lehtipersiljaa
ripaus suolaa ja pippuria
150 g ranskankermaa
Balsamicokastike
1 dl balsami- tai valkoviinietikkaa
1 1/4 dl omenatäysmehua
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl sokeria
1/4 tl suolaa
  1. Valmista ensin balsamicokastike. Mittaa aineet pieneen kasariin tai kattilaan. Keitä, kunnes nesteen määrä on puolittunut. Nosta sivuun.
  2. Leikkaa grillijuusto ja kesäkurpitsa n. 1 cm:n viipaleiksi. Leikkaa kukkakaalista hieman ohuempia "pihvejä". Parhaimmat pihvit saat leikkaamalla viipaleet pystysuunnassa kukkakaalin keskiosasta, jolloin kukkakaalinuput pysyvät kiinnittyneinä kanta/keskiosaan.
  3. Puolita ja leikkaa sipuli (ja chili) ohuiksi viipaleiksi. Laita kulhoon. Lisää hienonnettu yrtti ja puolet balsamicokastikkeesta.
  4. Levitä grillisudilla kasvisten ja grillijuuston päälle balsamicokastiketta.
  5. Grillaa kasvikset ja juustopalat molemmin puolin grilliparilassa tai kypsennä paistinpannulla. Lisää tarvittaessa balsamicokastiketta. Lämmitä myös ruiskiekot grillissä tai paahtimessa.
  6. Viimeistele kasvikset suolalla ja pippurilla. Täytä ruisleipäset crème fraîchella, grillijuustolla, kasviksilla ja sipulilisukkeella.
Ohje täältä.

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Aamiaiseksi porkkanakakkupuuroa

Syön yleensä aika lailla samanlaista aamiaista päivästä toiseen. Joko puuroa tai maustamatonta jogurttia granolan, puolikkaan banaanin ja maapähkinävoin kera, välillä (mutta liian harvoin) myös marjojen kera, ja sen lisäksi leipää ja kahvia. En kyllästy samaan aamiaiseen, mutta välillä on kiva kokeilla jotain muuta. Joskus innostun tekemään tuorepuuroa ja välillä teen esimerkiksi jonkinlaisia pannukakkuja viikonlopun kunniaksi. 

Porkkanakakkupuuro



Tänään päätin kokeilla ohjetta, jonka löysin aiemmin viikolla (täältä). Uunipuuro ja porkkanakakku kuulosti täydelliseltä yhdistelmältä, enkä voinut olla kokeilematta sitä. Puuroon käytettävät ainesosat näyttivät hyviltä ja terveellisiä, eikä makeutusta tullut kuin banaanin ja päälliseen kuuluvan vaahterasiirapin verran. 

Olen kerran aiemmin tehnyt keitettyä porkkanakakun makuista puuroa, mutta siitä en pitänyt. Sen takia pelkäsin, etten ehkä pitäisi tästä uunipuurosta, ohjeet kun olivat vähän samankaltaiset. Halusin silti kokeilla tätä ohjetta etenkin puuron päälle laitettavan päällisen takia; päällisen, johon tulee pähkinärouhetta, auringonkukansiemeniä, vaahterasiirappia ja kookosöljyä. En tarvinnut pettyä tällä kertaa. Uunipuuro oli nimittäin todella hyvää ja erityisesti rapean makea päällinen kruunasi sen. 

Porkkanakakkupuuro
2 porkkanaa
1 banaani
2 dl kaurahiutaleita
3 dl mantelimaitoa
1 muna
½ tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
1 tl kardemummaa 
½ tl inkiväärijauhetta
1/4 tl muskottipähkinää
ripaus suolaa
1 tl vaniljauutetta, -sokeria tai -jauhetta (vaniljajauhetta riittää pienempi määrä)
Pinnalle:
2 dl manteli- tai pähkinärouhetta
½ dl auringonkukansiemeniä
2 rkl vaahterasiirappia
1 rkl sulaa kookosöljyä
  1. Kuori porkkanat ja raasta ne hienolla terällä. Muussaa banaani esim. haarukalla. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja laita sopivan kokoiseen uunivuokaan tai neljään pieneen annosvuokaan.
  2. Sekoita mantelirouhe ja auringonkukansiemenet keskenään ja kääntele joukkoon vaahterasiirappi ja kookosöljy. Levitä seosta reilu kerros puuron pinnalle. 
  3. Paista 175 asteessa 25-30 minuuttia.
Ohje täältä.     

lauantai 10. syyskuuta 2016

Chilinen katkarapu-munakasrulla (ja muita täytteitä)


Kirjoitin viime postauksen aika kauan aikaa sitten. Olen huomannut laiskistuvani kesällä enkä jaksa kirjoittaa postauksia vaikka kokkailen paljon ja kokeilen uusia reseptejä. Olen kesän aikana kokeillut paljon uusia ruokia, mutta en ole ottanut niistä kovinkaan usein kuvia. Mielestäni joistakin ruoista on myös erittäin vaikea saada hyviä kuvia, sellaisia kuvia jotka innostaisivat muita kokeilemaan kyseistä ruokaa. Olen kuitenkin säästänyt sellaisetkin ohjeet ja haluan jakaa niitä kanssanne, vaikka minulla ei olisikaan kuvia omasta kokkailustani. Näissä tapauksissa voitte käydä linkin kautta katsomassa alkuperäisestä lähteestä minkä näköinen ruoka on kyseessä. Kuvahan on yleensä (tai ehkäpä aina) se joka "myy" ja saa ihmiset kiinnostumaan ruoasta. Tiedän itsekin katsovani ensin kuvan perusteella minkälainen ruoka on kyseessä ja yleensä se vaikuttaa siihen, haluanko kokeilla tehdä kyseistä ruokaa vai en. 


Aloitetaan vaikkapa munakasrullasta. Munakasrulla on yksi niistä ruoista, joista en ole saanut hienoa kuvaa. (Siitä syystä postauksessa luontokuvia tältä kesältä). Munakasrulla on kuitenkin niin hyvää, että suosittelen kokeilemaan sitä mikäli ette ole ennen kokeilleet. Munakasrullan voi täyttää ihan minkä makuisella täytteellä tahansa ja soveltaa täytteitä oman makunsa mukaan. Rulla sopii sekä arkeen että juhlaan, ja pääruoaksi tai vaikkapa välipalaksi. Pääruokana syötynä lisukkeeksi kannattaa tehdä raikas salaatti. 

Olen kokeillut täytteinä jauhelihasta tehtyä paksua "kastiketta" (tuorejuusto tekee siitä paksun), sienistä, fetasta, punasipulista ja pinaatista tehtyä sekoitusta, ja viimeksi kokeilin chili-katkaraputäytettä. Kaikki olivat todella onnistuneita kokeiluja. Ensimmäinen jauhelihatäyte syntyi kaapista löytyneistä aineksista ja lopputulos yllätti todella positiivisesti, olihan se ensimmäinen kokeilu. Sienet, fetajuusto, punasipuli ja pinaatti olivat erittäin onnistunut yhdistelmä, ohjeen löysin täältä. Chilinen katkarapu-munakasrulla oli ehkä vähän hienostuneempi ja sopisi erittäin hyvin vaikka juhlapöytään. Chilin määrään voi itse vaikuttaa lisäämällä makeaa chilikastiketta oman makunsa mukaan. Katkaravut sopivat erittäin hyvin täytteeseen. Ohjeen löysin täältä ja vaikka ohjeessa lukee rullan riittävän 15 hengelle, sanoisin sen riittävän pääruokana noin 6 hengelle.

Tässä vielä yksi kiinnostavan kuuloinen ohje, jota aion kokeilla seuraavaksi.  

Chilinen katkarapu-munakasrulla
6 kananmunaa
5 dl maitoa
1 ½ dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
mustapippuria
Täyte
1 ps (180g) katkarapuja
½ paprikaa
50 g purjoa
180 g maustamatonta tuorejuustoa
1/4 dl makeaa chilikastiketta
1 dl tilliä
  1. Vatkaa munien rakenne kevyesti rikki. Lisää maito, vehnäjauhot, suola ja mustapippuri. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja kaada munakastaikina pellille. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia. Kumoa kypsä munakas toiselle leivinpaperille ja anna jäähtyä. 
  2. Sulata, valuta hyvin ja hienonna katkaravut. Kuutioi huuhdottu paprika. Halkaise, huuhdo ja hienonna purjo, Sekoita tuorejuuston joukkoon katkaravut, paprikakuutiot ja purjo, Mausta chilikastikkeella ja hienonnetulla tillillä. Levitä täyte munakaspohjalle ja kääri rullalle kääretortun tapaan. Anna vetäytyä jääkaapissa noin tunti ennen tarjoilua.
Ohje siis täältä.