Kiinalainen ruoka on jo pitkään ollut lempiruokaani. Löysin herkullisen näköisen ohjeen ja päätin kokeilla Kung Po -kanaa. Ruoka ei ole vaikea tehdä, mutta kanapalat pitää marinoida ennen ruoan valmistamista. Helpotin omaa työtäni ostamalla valmiita kanapaloja/suikaleita, jotka marinoin kuitenkin itse. En löytänyt kaupasta vesikastanjoita ja bambunversoja, jotka alkuperäisen ohjeen mukaan olisivat kuuluneet ruokaan. Monta raaka-ainetta jäi siis uupumaan, mutta se ei kuitenkaan haitannut. Kanan, paprikan, sipulin ja maapähkinän yhdistelmä oli todella herkullinen enkä jäänyt kaipaamaan mitään muuta.
Kung Po
400 g broileria
(marinoimatonta)
1 punainen paprika
tai ½ punainen ja ½ vihreä paprika
1 sipuli
4 rkl öljyä
Kastike
½-1 tl chilitahnaa
1 tl
riisiviinietikkaa
2 rkl
hoisin-kastiketta
1 tl sokeria
Marinadi
1 rkl soijaa
1 tl (seesami)öljyä
½ rkl
riisiviinietikkaa
1 valkosipulinkynsi,
murskattuna
1 rkl maizenaa
Lisäksi
1 dl paahdettuja
maapähkinöitä tai cashewpähkinöitä
riisiä
- Sekoita marinadin ainekset keskenään. Laita kananpalaset marinoitumaan
marinadiin vähintään 30 minuutiksi jääkaappiin (niin että
maissijauhot sekoittuvat tasaisesti kanojen päälle).
- Paahda pähkinät kuivalla pannulla kunnes ne saavat vähän väriä.
Leikkaa kana haluamallasi tavalla ja paista pannulla öljyssä (2 rkl) pari
minuuttia ja siirrä sitten syrjään.
- Lisää pannuun 2 rkl öljyä lisää ja kuullota kasvikset (wokki)pannulla.
Lisää tämän jälkeen kastike ja lisää paistetut kananpalat viime
minuutilla. Lisää pähkinät ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa
hoisin-kastiketta, sokeria tai vaikkapa chiliä.
- Tarjoile basmati- tai jasmiiniriisin kanssa!
Ohje täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti