Niin kuin nimestä voi päätellä, peltikarjalanpiirakalla tarkoitetaan pellille tehtävää isoa karjalanpiirakkaa. Tähän tapaan tehtävä karjalanpiirakka voi jakaa mielipiteitä ja herättää kysymyksiä. Voiko se olla yhtä hyvää kuin tavalliset pienet karjalanpiirakat? Mielestäni pellille tehtävä karjalanpiirakka on todella hyvää, mutta perinteisiä karjalanpiirakoita se ei voita. Se säästää kuitenkin todella paljon aikaa eikä sen tekeminen ole niin työlästä kuin karjalanpiirakoiden erillinen täyttäminen ja rypyttäminen.
Peltikarjalanpiirakka valmistetaan keittämällä riisipuuro tavalliseen tapaan ja lisäämällä jäähtyneeseen puuroon kananmuna, voi ja tarvittaessa vähän maitoa (mikäli puuro on liian paksua). Taikina valmistetaan ruis- ja vehnäjauhosta, ja se kaulitaan isoksi levyksi pellille. Täyte levitetään pohjan päälle ja reunat rypytetään tavallisten karjalanpiirakoiden tapaan. Peltipiirakka laitetaan uuniin ja uunista tulon jälkeen reunat voidellaan voilla. Melko helppoa eikä aikaa kulu kaiken kaikkiaan kuin jokunen tunti, jos puuron keittäminen lasketaan mukaan.
Tekemäni peltikarjalanpiirakka onnistui hyvin, mutta pohja olisi saanut olla vähän ohuempi. Siitä ei tullut kaunein näkemäni karjalanpiirakka, mutta ainakin kaunein näkemäni peltikarjalanpiirakka.
Taikina
2 dl kylmää vettä
1 tl suolaa
4,5 dl ruisjauhoja
0,5 dl vehnäjauhoja
Riisipuuro
2 dl vettä
2 dl puuroriisiä
1 L maitoa
1 tl suolaa
Lisäksi
1 kpl kananmuna
50 g voita sulatettuna
maitoa
Voiteluun
voita
1.
Keitä
riisipuuro. Lisää riisit kiehuvaan veteen ja anna veden imeytyä. Lisää maito,
kiehauta, alenna lämpöä ja anna hautua. Muista sekoittaa tasaisin väliajoin
pohjaanpalamisen välttämiseksi.
2.
Tee
piirakkataikina sekoittamalla kuivat aineet veteen. Taikinan kuuluisi olla
kiinteää ja sitkeää.
3.
Kaulitse
taikina ruisjauhojen avulla hieman uunipelliä suuremmaksi, mutta
samanmuotoiseksi. Käytä runsaasti ruisjauhoja. Nosta pohja uunipellille
kiepauttamalla se kaulimen päälle ja siitä pellille.
4.
Sekoita
jäähtyneeseen puuroon kananmuna, sula voi ja mahdollisesti maitoa, mikäli puuro
on liian paksua.
5.
Levitä
riisipuuro pohjan päälle tasaisesti, taita reunat joka puolelta puuron päälle
ja rypytä.
6.
Paista
peltikarjalanpiirakkaa 275-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Sivele reunat
vielä voilla.
Ohje otettu täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti