Lehtikaalipesto tehdään suomalaisittain lehtikaalista, paahdetuista auringonkukan- siemenistä ja suomalaisesta kovasta (vuohen)juustosta. Pesto sopii tarjottavaksi sellaisenaan esimerkiksi rapeiden kauraleipien kanssa tai vaikkapa pastan joukkoon sekoitettuna (katso kuva ohjeiden alla). Kauraleivissä vehnäjauhon voi vaihtaa tattarijauhoon, jolloin niistä tulee gluteenittomia.
Lehtikaalipesto suomalaisittain
85 g auringonkukansiemeniä
85 g suomalaista kovaa juustoa, esim. Juustoportin Grand Reserve
2 valkosipulinkynttä
2 dl rypsiöljyä
85 g lehtikaalia
1 sitruunan mehu
suolaa
mustapippuria
- Paahda auringonkukansiemenet kuivalla pannulla.
- Raasta juusto. Kuori valkosipulinkynnet. Huuhtele lehtikaali ja poista lehtiruodit. (Ryöppää halutessasi lehtikaalia pari minuuttia kiehuvassa vedessä.)
- Pane ainekset tehosekoittimeen tai monitoimikoneeseen ja pyöräytä sileäksi. Mausta suolalla ja pippurilla.
Rapeat kauraleivät
3 ½ dl kaurahiutaleita
2 ½ dl vehnäjauhoa (tai tattarijauhoa ja 1 rkl perunajauhoa)
½ tl suolaa
1 rkl sokeria
½ dl vettä
5 rkl öljyä
- Laita kaurahiutaleet monitoimikoneeseen ja surauta jauhoksi.
- Sekoita kaikki ainekset keskenään.
- Painele tai kaulitse taikina levyksi leivinpaperin päällä. Leikkaa taikinalevy annospaloiksi. Pistele haarukalla reikiä jokaiseen palaan.
- Paista leipiä 175 asteisessa uunissa noin 10–15 minuuttia.
Lehtikaalipestopasta koristeltuna lehtikaalisipseillä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti