Jäiset karpalot ja lämmin kinuskikastike on klassinen yhdistelmä, jossa yhdistyy sekä kylmä ja lämmin että kirpeä ja makea. Jälkiruoan saa uudistettua tekemällä karpaloista esimerkiksi jäätelöä tai jäädykettä. Tein karpaloista vähän terveellisemmän jogurttikermajäätelön, johon tulee sokerin tilalla vain vähän hunajaa, ja sekaan lisätään myös paahdettuja auringonkukansiemeniä. Jäätelö saa olla kirpeähkö ja sokeria ei tarvita, koska jäätelö syödään makean kinuskikastikkeen kanssa. Jäätelön kirpeys ja kastikkeen makeus täydentävät toisiaan.
Jos jälkiruoasta haluaa vähän näyttävämmän, voi ruiskekseistä tehdä kulhon jäätelölle. Se ei ole kovin vaikeaa, pitää vain olla melko nopea jottei keksit ehdi kovettua ennen niiden muotoilua kulhoiksi. Keksejä ei voi heti uunista ottaessa alkaa muotoilla, mutta kovin kauaa ei niiden voi antaa jäähtyäkään. Jos keksit ehtivät kuitenkin kovettua liikaa, voi ne laittaa vähäksi aikaa takaisin uuniin pehmenemään.
Karpalojäätelö (n. 4 annosta)
3 keltuaista
3 dl kuohukermaa
2 dl (turkkilaista) jogurttia
n. 2 dl karpaloita
3 rkl auringonkukansiemeniä
½ tl vaniljasokeria
½-1 rkl hunajaa
- Paahda auringonkukansiemenet kuivalla pannulla.
- Vaahdota kerma ja vatkaa keltuaiset (eri kulhoissa).
- Mittaa (sulatetut) marjat, jogurtti ja siemenet kulhoon ja sekoita sauvasekoittimella. Lisää vaniljasokeri ja hunaja.
- Yhdistä kerma, keltuaiset ja jogurttiseos.
- Laita jäätelökoneeseen ja anna jäätelökoneen käydä, kunnes jäätelö on saavuttanut oikeanlaisen koostumuksen. (Laita jäätelömassa vielä vähäksi aikaa pakkaseen.)
Kinuskikastike (n. 8 annosta)
3 dl kuohukermaa
1 dl sokeria
25 g voita
1 tl suolaa
1 dl tummaa siirappia
- Keitä aineksia kattilassa noin 10 minuuttia, kunnes kastike sakenee vähän ja väri muuttuu tummemmaksi.
- Tarjoa kastike lämpimänä.
Ruiskeksit
100 g voita
3 dl ruishiutaleita
1 muna
1 rkl vehnäjauhoa tai muuta jauhoa
1 ½ dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
- Sulata voi ja sekoita siihen ruishiutaleet. Vatkaa muna ja sokeri. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoon.
- Yhdistä seokset.
- Laita taikina n. 2 tl nokareina uunipellille leivinpaperin päälle. Jätä keksien ympärille tarpeeksi leviämisvaraa.
- Paista 175 asteessa noin 7 minuuttia tai kunnes keksit ovat kauniin ruskeita.
- Muotoile keksit halutessasi kulhoiksi esimerkiksi lasin avulla. Kannattaa olla nopea sillä keksit jäähtyvät nopeasti eikä niitä sen jälkeen voi enää muotoilla. Jos keksit ehtivät jäähtyä, ne voi laittaa takaisin uuniin vähäksi aikaa.