Pannarirulla
on kääretortun tapainen leivonnainen. Pannarirullan voi tehdä myös suolaisena versiona, mutta aloitetaan
kuitenkin tällä makealla versiolla. Pohjana toimii pannukakku, joka
paistamisen jälkeen täytetään ja kääritään rullalle. Niin
kuin kääretorttukin. Täytteenä tässä pannarirullassa on
karamellinen omenatäyte.
Pannarirulla
on melko helppo tehdä, mutta itselläni oli ongelmia saada voi ja
sokeri oikeanlaiseksi kinuskiksi. En tiennyt miten pitkään niitä
tuli sulattaa ja oliko seos koostumukseltaan oikeanlainen. Luulen
kuitenkin onnistuneeni siinä, koska maku oli ainakin hyvä.
Lopputulos
oli herkullinen ja erilainen, mikä on vain ja ainostaan hyvä asia, koska haluan kokeilla erilaisia ruokia ja leivonnaisia.
Karamellinen omenapannarirulla
4
munaa
4 dl
vehnäjauhoja
1 l
maitoa
1 rkl
sokeria
1 tl
kanelia
1 tl
suolaa
Täyte
3 isoa
omenaa
50 g
voita
¾ dl
sokeria
2 dl
vispikermaa
- Valmista ensin pannukakku. Riko kananmunat kulhoon ja lisää jauhot. Sekoita tahnamaiseksi. Lisää maitoa vähitellen, samalla voimakkaasti sekoittaen. Lopun maidon voi lisätä vauhdikkaammin. Sekoita sokeri, kaneli ja suola taikinaan. Anna turvota huoneenlämmössä noin puoli tuntia.
- Kuori ja kuutioi omenat. Laita voi ja sokeri paistinpannulle ja kuumenna sekoitellen, kunnes sokeri sulaa ja muuttuu kinuskin väriseksi. Varo sokerin palamista! Lisää omenat ja jatka paistamista keskilämmöllä noin viisi minuuttia. Jäähdytä.
- Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
- Kaada taikina korkeareunaiselle uunipellille, jonka olet vuorannut leivinpaperilla. Kypsennä pannaria uunin keskitasolla noin 30 minuuttia, kunnes se on kypsää ja saanut pintaansa kauniin ruskean värin. Anna jäähtyä.
- Vatkaa kerma paksuksi vaahdoksi. Mausta halutessasi ripauksella tomusokeria.
- Levitä kerma jäähtyneelle pannarille ja kerman päälle kinuskiomenat. Kääri rullaksi kuten kääretorttu.
Ohje MeNaiset tai täältä.