Kesällä
käytin lehtikaalia ensimmäistä kertaa. Lehtikaalista ja sen
terveysvaikutteista on puhuttu todella paljon. Kesällä tein
lehtikaalista piirakkaa, jossa lehtikaali yhdistettiin voimakkaan
juuston kanssa. Nyt löysin toisen ihanan lehtikaalipiirakan ohjeen. Tällä kertaa makuina yhdistyivät feta, pinaatti ja lehtikaali.
Lehtikaalissa on paljon C-vitamiinia sekä rautaa ja kalsiumia, ja pinaatti sisältää muun muassa rautaa, antioksidantteja ja K-vitamiinia.
Käytin
Arlan reseptiä,
mutta vaihdoin gluteenittoman piirakkapohjan tavalliseen. Piirakkapohjan reseptin otin Jauhot suussa -blogista.
Esipaistoin pohjaa noin 10 minuttia ennen täytteen laittamista, jotta pohja ei jäisi raa'aksi.
Piirakka
oli herkullista ja sen kanssa sopii vaikka raikas salaatti. Piirakan
maku oli aika mieto, mutta makuyhdistelmä toimi todella hyvin.
Piirakan mieto maku johtuu siitä, että raaka-aineet eivät ole kovin voimakkaan makuisia. Täytteeseen saa siis laittaa paljon fetaa,
pinaattia ja lehtikaalia.
Feta-pinaatti-lehtikaalipiirakka
Pohja
200g vehnäjauhoja (n. 3 dl)
1 tl suolaa
100g kylmää suolatonta voita
1 kananmuna
2 tl kylmää vettä
(Huom. jos käytät muuta kuin suolatonta voita, vähennä suolan määrää)
Täyte
1 tl suolaa
100g kylmää suolatonta voita
1 kananmuna
2 tl kylmää vettä
(Huom. jos käytät muuta kuin suolatonta voita, vähennä suolan määrää)
Täyte
2 1⁄2 dl
baby-pinaattia
1- 2 lehtikaalia (lehteä)
100 g fetaa
1 dl juustoraastetta (esim. mozzarella)
3 kananmunaa
2 dl maitoa
suolaa
mustapippuria
1- 2 lehtikaalia (lehteä)
100 g fetaa
1 dl juustoraastetta (esim. mozzarella)
3 kananmunaa
2 dl maitoa
suolaa
mustapippuria
Pohja: Sekoita jauhot ja suola. Nypi joukkoon kylmä voi. Lisää muna ja kylmä vesi ja sekoita tasaiseksi. Kääri taikinapallo kelmuun ja anna sen jähmettyä jääkaapissa vähintään 30 min. Kauli
taikina jauhotetulla työtasolla ohueksi levyksi, joka on
halkaisijaltaan muutamia senttejä vuokaa suurempi. Jauhota myös
kaulin. Nosta taikina voideltuun vuokaan kaulimen avulla.
Painele
taikina vuoan pohjaan ja reunoille. Esipaista pohjaa noin 10 minuuttia 180-asteisessa uunissa.
Täyte: Irrota
lehtikaalista paksu ruoti ja revi lehdet pienemmiksi paloiksi.
Ryöppää lehtikaali nopeasti kiehuvassa vedessä, jäähdytä
juoksevan kylmän veden alla ja purista kuivaksi. Vatkaa munat ja
maito sekaisin. Lisää seokseen pinaatinlehdet, lehtikaali,
murusteltu feta ja juustoraaste. Mausta suolalla ja pippurilla. Levitä täyte pohjan päälle ja paista 180 asteessa n. 30 minuuttia, tai kunnes täyte on hyytynyt ja
piiraassa on kaunis paistunut väri. Anna jäähtyä hetki ennen
tarjoilua.