Halloweenin tienoilla ei voi olla huomaamatta kauppoihin ilmestyvät kurpitsat. Kurpitsaa saa melkein ympäri vuoden, mutta sen sesonki on syksyllä. Kurpitsa on monikäyttöinen, koska se sopii niin makeisiin kuin suolaisiin ruokiin, ja sitä on montaa eri lajiketta. Leivonnassa kurpitsa tuo porkkanan tapaan mehevyyttä leivonnaiseen.
Syksyn edetessä aloin miettiä, mitä uutta voisin tehdä kurpitsasta. Tällä viikolla satuin selailemaan instagramia ja eteeni tuli banaanileivältä näyttävä leivonnainen. Se ei kuitenkaan ollut banaanista tehty vaan kurpitsasta. Googlasin heti makean kurpitsaleivän ohjetta ja löysin ohjeen, jossa taikinaan oli lisätty suklaahippuja. Menin samana päivänä kauppaan ja ostin tarvittavat ainekset. En tiedä pitäisikö tätä kutsua kurpitsaleiväksi vai -kakuksi. Googlaamalla löytyi monta suolaista, hiivalla leivottua kurpitsaleipää. Sen takia sanoisin, että vaikka makeaa banaanileipää kutsutaan leiväksi, en kutsuisi tätä kurpitsaversiota leiväksi. Se tuntuu jotenkin harhaanjohtavalta. Kakku sanana tuntuu myös jotenkin väärältä, mutta se saa kelvata. Eli saanen kutsua tätä kurpitsakakuksi.
Reseptin mitat on grammoissa, koska käytin englanninkielistä reseptiä. Olen kuitenkin kirjannut niiden viereen vastaavan määrän desilitroissa, mutta sen takia mitat ovat hassun tarkkoja (esim. 1,4 dl). Kakun valmistaminen aloitetaan keittämällä kurpitsanpaloja ja soseuttamalla ne. Vuokana käytin kahden litran leipävuokaa, mutta vähän pienempikin olisi riittänyt. Vuoka kannattaa voitelemisen lisäksi korppujauhottaa, koska oma kakkuni jäi pohjaan kiinni sitä vuoasta irrottaessa. Sen jälkeen kananmunat ja sokerit vatkataan vispilällä sekaisin, niitä ei tarvitse vaahdottaa. Kakku paistetaan uunin alatasolla noin tunnin verran. Jos kakun pinta alkaa tummua, sen päälle voi laittaa folion. Oma kakkuni jäi aika vaaleaksi, joten laitoin folion kakun päälle vasta loppuvaiheessa. Annoin kakun olla uunissa reilun tunnin. Lopputuloksesta päätellen kakku olisi saanut olla uunissa vielä muutaman minuutin, koska se jäi aika pehmeäksi, mutta itseäni se ei niinkään haitannut. :)
Kurpitsakakku
340 g (noin 3½ dl) kurpitsasosetta (noin 1 kg kurpitsa)
220 g (= 3,4 dl) vehnäjauhoa
1 tl ruokasoodaa
2 tl kanelia
1/4 tl muskottipähkinää
1/4 jauhettua neilikkaa
3/4 tl suolaa
2 kananmunaa (L-koko)
150 g (= 1 3/4 dl) sokeria
100 g (1,4 dl) fariinisokeria
1,2 dl rypsiöljyä
0,6 dl appelsiinimehua tai maitoa
120 g suklaata rouhittuna
- Kuori kurpitsa, poista siemenet ja leikkaa kuutioiksi. Keitä kunnes palat ovat pehmeitä. Soseuta sauvasekoittimella. Anna jäähtyä.
- Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele noin 2 litran (24 x 13 cm) suuruinen leipävuoka ja korppujauhota se halutessasi (suosittelen).
- Sekoita keskenään vehnäjauho, sooda, kaneli, muskottipähkinä, neilikka ja suola.
- Vatkaa toisessa kulhossa munat, sokeri ja fariinisokeri vispilällä. Lisää kurpitsasose, öljy ja appelsiinimehu tai maito. Sekoita kuivien aineiden joukkoon.
- Rouhi suklaa ja lisää se taikinaan varovasti sekoittaen.
- Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasolla noin 60-70 minuuttia. Paiston puolivälissä kakun päälle voi laittaa folion estääkseen pinnan tummumista. Kokeile tikulla kakun kypsyys. Jos tikkuun ei jää taikinaa, kakku on valmis. Anna kurpitsakakun jäähtyä vuoassaan ennen tarjoilua.
- Säilytä kakku huoneenlämmössä tai jääkaapissa.
Ohje täältä.
Oli kyl liian hyvää, parempaa kuin banaanikakku :)
VastaaPoista