Kesällä Etelä-Ranskassa käydessäni, söin kirsikkatomaattipiirakkaa eräässä ravintolassa. Annos koostui erilaisista elementeistä; tomaattipiirakan lisäksi muun muassa salaatista ja parmakinkusta. Annos oli yksinkertainen, mutta niin herkullinen, ja etenkin tomaattipiirakka oli taivaallista.
Kun sitten törmäsin samankaltaiseen ohjeeseen Pirkka-lehdessä (5/2014), minun oli päästävä kokeilemaan sitä. Piirakka on tarte tatin -tyyppinen, koska se kypsennetään uunissa "ylösalaisin" ja kumotaan vuoasta tarjoiluastiaan. Piirakan täyte laitetaan siis vuoan pohjalla ja taikina täytteen päälle kanneksi. Kun se sitten kumotaan tarjoilua varten, taikina jää pohjalle (ja reunoille) ja täyte piirakan päälle.
Balsamiviinietikka ja kirsikkatomaatit sopivat erinomaisesti yhteen, ja valkosipulista tulee makua piirakkaan. Pohjaan tuleva parmesaanijuustoraaste ja basilika antavat kivasti makua ja tekevät samalla pohjasta vähän erilaisen. Piirakka sopii salaatin kanssa nautittavaksi tai ihan sellaisenaan.
Balsamiviinietikka ja kirsikkatomaatit sopivat erinomaisesti yhteen, ja valkosipulista tulee makua piirakkaan. Pohjaan tuleva parmesaanijuustoraaste ja basilika antavat kivasti makua ja tekevät samalla pohjasta vähän erilaisen. Piirakka sopii salaatin kanssa nautittavaksi tai ihan sellaisenaan.
Kirsikkatomaattipiirakka
Pohja
- 2 dl hiivaleipävehnäjauhoja
- 75 g voita
- 20 g parmesaanijuustoa raastettuna
- 1 tl basilikaa
- ½ dl kylmää vettä
- Täyte
- 1 rasia (250 g) punaisia kirsikkatomaatteja
- 1 rasia (250 g) keltaisia kirsikkatomaatteja
- 2 valkosipulinkynttä
- 25 g voita
- 1 rkl sokeria
- ½ rkl balsamiviinietikkaa
- ½ tl suolaa
- ½ tl pippuria
- 1 ½ rkl korppujauhoja
- tuoretta basilikaa
-
- 1. Nypi jauhot, kylmä voi, parmesaaniraaste sekä basilika murumaiseksi seokseksi käsin tai monitoimikoneella. Lisää vesi ja sekoita taikinaksi. Kääri taikina muovikelmuun ja nosta jääkaappiin 45 minuutiksi.
- 2. Voitele irtopohjavuoan pohja (halkaisija 24 cm) ja vuoraa vuoka vielä leivinpaperilla. Pese ja halkaise tomaatit. Viipaloi valkosipulinkynnet
- 3. Kuumenna voi paistinpannussa. Lisää sokeri. Jatka kuumentamista, kunnes sokeri alkaa saada karamellimaista väriä. Lisää pannulle tomaatit ja valkosipulit. Mittaa joukkoon balsamiviinietikka ja anna seoksen kiehahtaa. Nosta pannu pois liedeltä ja mausta suolalla sekä pippurilla.
- 4. Asettele tomaatit vuokaan leikkauspinta ylöspäin. Ripottele päälle korppujauhot. Kauli taikina hieman vuokaa suuremmaksi levyksi. Nosta taikinalevy tomaattien päälle ja painele taikinan reunoja alaspäin.
- 5. Paista 200 asteessa 20 minuuttia. Anna piirakan jäähtyä vuoassa 10 minuuttia ennen kuin kumoat sen tarjoilulautaselle. Koristele basilikanlehdillä.