maanantai 3. huhtikuuta 2017

Chili con carne riisikuorrutteella

Chili con carne on varmaankin kaikille tuttu ruoka. Ystäväni lähetti minulle vähän erilaisen, mutta hänen mukaansa herkullisemman, ohjeen chili con carnen valmistukseen. Tässä chili-jauhelihakastike saa sitruunaisen riisipäällysteen ja koko komeus paistetaan uunissa. Sitruuna riisikuorrutteessa antaa ruoalle raikkautta ja muista chili con carneista poikkeavan vivahteen. 

Reseptistä tulee chili con carnea noin kuuden annoksen verran, eli ruokaa riittää isommalle porukalle tai moneksi päiväksi. Jos tätä tekee vain yhdelle hengelle niin ohjeen voi puolittaa, tai tehdä samalla kertaa ruokaa monelle päivälle. 



Chili con carne riisikuorrutteella
750 g sika-nauta jauhelihaa
3 punaista chiliä
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 ½ tl suolaa
1 tl rouhittua mustapippuria
1 tl chilimausteseosta
2 tl oreganoa
2 prk valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
400 g tomaattimurskaa
4 palaa tummaa suklaata
Kuorrutus
8 dl keitettyä riisiä (eli 3 dl riisiä + 6-8 dl vettä + suolaa)
1 prk (200 g) kermaviiliä 
1 kananmuna
1 tl suolaa
2 tl siirappia
1 sitruunan kuoriraaste ja mehu
2 dl emmental juustoraastetta (pinnalle)
  1. Ota jauheliha huoneenlämpöön. Silppua chilit, sipuli ja valkosipulinkynnet. Ruskista jauheliha yhdessä chilin, sipulin ja valkosipulin kanssa. Lisää mausteet, pavut, tomaattimurska ja tummasuklaa. Kuumenna kiehuvaksi ja anna hautua 510 minuuttia. Kaada seos (voideltuun) isoon uunivuokaan, tasoita pinta ja anna seoksen jäähtyä.
  2. Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaisesti. Sekoita riisikuorrutuksen aineet keskenään ja levitä seos jäähtyneen chili-jauhelihaseoksen päälle. Ripottele juustoraaste pinnalle. Paista uunissa 225 asteessa 20–25 minuuttia kunnes pinta on kauniin ruskea.
Ohje täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti