Viikonloppuisin, etenkin sunnuntaiaamuisin, tulee välillä tehtyä kunnon aamupala. Olen kokeillut muun muassa uunipuuroa, skonsseja (resepti tulee blogiin tuota pikaa), marjaisaa jogurttimunakasta ja amerikkalaisia pannukakkuja. Unohtamatta tietenkään tuorepuuroa.
Tällä kertaa kokeilin vähän erilaista uunipuuroa, nimittäin omenaista hasselpähkinäpuuroa. Puuron teko ei vie kauaa, mutta uunissa sitä paistetaan puoli tuntia ja sen jälkeen sen annetaan vielä tasaantua vartin verran. Aamulla noin 45 minuutin odotus voi tuntua pitkältä, mutta odottaminen kannattaa. Puuro on herkullista ja terveellistä. Kurpitsansiemenistä ja hasselpähkinöistä tehty ihana siemenkuorrute antaa rapeutta ja makeutta. Käytin kuorrutteessa hunajaa, koska huomasin vaahterasiirapin loppuneen. Luulen kuitenkin, että vaahterasiirapista saisi vielä parempaa makua kuorrutteeseen, sillä se sopii erinomaisesti sekä pähkinän että omenan kanssa.
Puuro tehdään periaatteessa vain sekoittamalla ainekset keskenään. Omenan kuoriminen ja leikkaaminen paloiksi on ehkäpä vaikein vaihe. Eli toisin sanoen puuro on todella helppo tehdä. Siemenkuorrute sekoitetaan erikseen ja lisätään vuokaan hiutaleseoksen päälle. Taisin tehdä puuroa vain puolikkaan satsin, koska ohjeesta tulee kahdeksan annosta ja valmistin sitä vain itselleni. Halusin kuitenkin tehdä vähän isomman satsin kerralla, jotta sitä riittäisi myös parille seuraavalle aamulle.
Puuro säilytetään jääkaapissa, ja se on (yhtä) hyvää myös seuraavina päivinä vähän lämmitettynä tai jopa kylmänä. Päälle kannattaa lorauttaa vähän hunajaa tai vaahterasiirappia ja syödä vaikkapa maidon kera.
Brunssipuuro (8 annosta)
1 rkl pehmeää voita
5 dl kaurahiutaleita
1 dl hasselpähkinärouhetta
3/4 dl fariinisokeria
1 tl kanelia
½ tl kardemummaa
½ tl suolaa
½ tl leivinjauhetta
2 omenaa
2 munaa
6 dl täysmaitoa
Siemenkuorrute
2 dl kurpitsansiemeniä
1 dl hasselpähkinöitä
3 rkl hunajaa tai vaahterasiirappia
1 rkl rypsiöljyä
- Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Voitele uunivuoka (20 x 30 cm) voilla.
- Sekoita kuivat ainekset kulhossa. Kuori omena, poista siemenkota ja leikkaa hedelmä 1-2 cm:n paloiksi. Sekoita omenapalat kuiva-aineiden joukkoon ja kaada seos uunivuokaan.
- Vatkaa munat maitoon ja sekoita seos hiutaleiden joukkoon.
- Yhdistä siemenkuorrutteen ainekset ja levitä seos uunivuokaan hiutaleseoksen päälle. Paista uunissa 30 minuuttia, kunnes puuro on hyytynyt ja saanut kullanruskean värin. Anna paistoksen tasaantua noin 15 minuuttia ennen tarjoamista.
- Tarjoa puuro maidon tai omenasoseen kanssa. Lorauta halutessasi hunajaa tai vaahterasiirappia päälle.
Ohje otettu Glorian ruoka & viini -lehdestä, numero 1/2017, s. 35.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti