sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Mustaherukkavispipuuro

Perinteinen vispipuuro tehdään puolukoista, mutta myös muita marjoja voi käyttää. Kannattaa rohkeasti kokeilla erilaisia yhdistelmiä ja tehdä vispipuuroa uusista, ei niin perinteisistä raaka-aineista. Kokeilemalla voi löytää jopa perinteistä vispipuuroa herkullisemman version. 

Tein vispipuuroa mustaherukoista ja lopputuloksesta tuli mielestäni parempi kuin puolukoita käyttämällä. Maku oli pehmeä ja kirpeän makea. Sokeria lisäämällä tai vähentämällä vispipuuroon saa omaan makuunsa sopivan makeuden. Reseptin mukaan seoksen voi siivilöidä mikäli haluaa samettisen pehmeän lopputuloksen, mutta mielestäni se olisi ollut turhaa. Vaikka en siivilöinyt seosta, siitä tuli kuitenkin samettisen pehmeää. Kehoitan sen takia jättämään mustaherukoiden kuoret puuroon, koska en usko sen vaikuttavan kovinkaan paljon lopputulokseen. Mielestäni olisi turha heittää niitä pois.


Mustaherukkavispipuuro
300 g mustaherukoita
1 l vettä
1 dl sokeria
1 ½ dl mannasuurimoita
2 tl vaniljasokeria
1/4 tl suolaa

  1. Kaada kattilaan puhdistetut mustaherukat, sokeri ja vesi. Keitä 5 minuuttia. (Siivilöi herukoiden kuoret jos haluat lopputuloksen olevan samettisen pehmeää.)
  2. Lisää mannasuurimot kiehuvaan mehuun koko ajan sekoittaen. 
  3. Anna puuron kiehua hiljalleen noin 10 minuuttia välillä sekoittaen. 
  4. Mausta puuro vaniljasokerilla ja ripauksella suolaa. Jäähdytä puuro kylmässä vedessä haaleaksi. 
  5. Vispaa puuro kuohkeaksi vaahdoksi ja kaada tarjoiluastiaan. Ripottele päälle hieman sokeria, jotta pintaan ei muodostu kuorta.
Ohje otettu täältä.

perjantai 14. lokakuuta 2016

Sipulipiirakka

Tämä piirakka on etenkin sipulinystävälle sopiva piirakka, mutta se on kuitenkin niin hyvää, että suosittelen sitä kaikille. Melko yksinkertainen ja helppotekoinen piirakka, jonka valmistus ei vie kovinkaan kauaa. Olen tehnyt tätä ainakin kolme tai neljä kertaa, ja se on aina onnistunut hyvin. Teen yleensä piirakkataikinan itse, mutta jos piirakan valmistusta haluaa nopeuttaa ja helpottaa, on valmis piirakkataikinakin hyvä vaihtoehto.

Piirakan kanssa voi tarjoilla vaikka salaattia. 


Sipulipiirakka
Pohja:
125g pehmeää voita
2dl vehnäjauhoja
1dl kaurahiutaleita
1tl leivinjauhetta
100g smetanaa
ripsaus suolaa oman maun mukaan
hippasen valkopippuria
Täyte:
n. 6 pienehköä sipulia
1 pussi emmental raastetta
1 purkki Creme Bonjour Cuisine sipulisekoitus
(
suolaa)
sokeria
valkopippuria
  1. Sekoita kaikki pohjan aineet keskenään, kun voi on pehmennyt.
  2. Lohko sipulit suuriksi n. sentin paksuisiksi renkaiksi. Laita reilusti voita pannulle ja anna muhia miedolla lämmöllä kannen alla n.10 minuuttia. Ripottele lohkojen päälle sokeria ja käännä ne varovasti pannulla ympäri. Anna muhia vielä n. 5 minuuttia. Ripottele lopuksi päälle hieman suolaa ja valkopippuria.
  3. Sipulien muhiessa yhdistä kulhossa juustoraaste ja creme fraiche (ja suola).
  4. Painele taikina piirakkavuoan (n. 26 cm) pohjalle ja reunoille. Lisää pohjan päälle juustoraastecremeseos ja lopuksi pannulta sipulit päälimmäiseksi. Paista uunissa 200 asteessa noin 30-40 minuuttia.
Resepti otettu täältä.