sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Nyhtökaurastroganoff

Pääsin vihdoin kokeilemaan nyhtökauraa. Olen jo pitkään halunnut maistaa sitä ja käyttää ruoanlaitossa, mutta nyhtökaurabuumin alkaessa en löytänyt sitä lähikaupoistani. No rehellisesti sanottuna en etsinyt sitä kovinkaan aktiivisesti, mutta välillä kävin kartoittamassa kauppojen nyhtökauratilannetta. Viime viikolla selailin eri sivustojen ruokaohjeita ja löysin todella herkullisen näköisen strogranoffin. Kun tutkin ohjetta tarkemmin, huomasin ettei siinä käytetä lihaa vaan nyhtökauraa. Täydellistä! Kauppaan mennessäni en voinut olla varma löytyisikö sieltä nyhtökauraa, joten en uskaltanut elätellä toivoa siitä. No citymarketissa oli kuin olikin sitä, ja hyllyssä oli aika monta pakettia. Nyhtökauraa oli vain yhtä laatua, mutta sain mitä tarvitsin, eli maustamatonta. 

nyhtökaurastroganoff


Nyhtökaura on valmis käytettäväksi, eli sitä ei tarvitse paistaa kypsäksi. Stroganoffiin se kuitenkin paistettaan voissa rapeaksi ja lisätään lopussa kastikkeeseen. Kastikkeeseen tulee nyhtökauran lisäksi sipulia, porkkanaa ja herkkusieniä. Lopuksi lisätään myös suolakurkkua ja päälle ripotellaan persiljaa. No miten minulle kävikään persiljan kanssa. Kun strogranoff oli valmis ja olin lisäämässä persiljaa, huomasin ostaneeni vahingossa korianteria. Ei ehkä paras makuyhdistelmä, mutta se toi kuitenkin kaunista vihreää väriä kastikkeen päälle.


Maistoin nyhtökauraa voissa paistamisen jälkeen. Se oli yllättävän hyvää, koska olin kuvitellut, että se olisi kamalan makuista. En kuitenkaan söisi sitä sellaisenaan, ainakaan käyttämääni maustamatonta versiota. Kastikkeessa se on kuitenkin (todella) hyvää ja etenkin stroganoffiin se sopi loistavasti. Tekisin, ja tulen joskus tekemään, stroganoffia nyhtökaurasta uudelleen ja suosittelen muillekin kokeilemaan!

Nyhtökaurastroganoff
2 sipulia
1 iso porkkana
1 rasia (200 g) herkkusieniä
2+2 rkl voita tai öljyä
2 rkl vehnäjauhoja
5 dl kasvislientä
1 rkl tomaattipyrettä
2 tl vahvaa sinappia
½ tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
1/4 tl maustepippuria
1 pkt (250 g) maustamatonta nyhtökauraa
2 suolakurkkua
½ ruukku persiljaa
  1. Kuori sipulit ja porkkana ja pilko ne pieniksi kuutioiksi. Viipaloi herkkusienet. 
  2. Kuumenna öljy tai sulata voi paistokasarissa. Ruskista sipuli- ja porkkanakuutioita ja herkkusieniä kolmen minuutin ajan. Sekoita joukkoon vehnäjauho ja ruskista jauhoja kaksi minuuttia. Kaada sekaan kasvisliemi koko ajan sekoittaen. Mausta kastikepohja tomaattipyreellä, sinapilla, suolalla ja pippureilla. Anna kastikkeen kiehua miedolla lämmöllä 15 minuuttia.
  3. Paista sillä aikaa nyhtökaura. Kuumenna rasva pannulla ja lisää nyhtökaura. Paista 5 minuuttia niin, että nyhtökaura ruskistuu ja rapeutuu. Nosta sivuun.
  4. Kuutioi suolakurkut ja lisää ne kastikkeeseen. Sekoita joukkoon paistettu nyhtökaura ja hienonna päälle persiljaa.
Resepti otettu täältä.

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Snickers cupcakes

Pidän Snickersistä, koska suklaan, kinuskin/toffeen ja suolaisen maapähkinän liitto on erinomainen. Snickersiin kuuluvia aineksia on yhdistelty muun muassa raakasuklaassa, erilaisissa kakuissa, piirakoissa ja kuppikakuissa. Eilen päätin tehdä snickers kuppikakkuja ja samalla pääsin kokeilemaan joululahjaksi saamaani pursotinpussia.

snickers cupcakes











Ihanan suklaisissa kuppikakuissa maistui sekä maapähkinä että kinuski/toffee, mutta minun makuuni nämä olivat kuitenkin vähän liian makeita. Mikäli tykkää Snickersistä ja makeista herkuista, suosittelen kuitenkin kokeilemaan näitä.

Snickers cupcakes (10-12 kpl)
3 dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
2 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
160 g voita
1 rkl vanilja-aromia tai 1-2 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
3 pientä Snickersiä
2 rkl - 1/2 dl maitoa
3 rkl toffee/kinuskikastiketta
  1. Mittaa sokerit leivontakulhoon ja sulata voi. Sekoita toisessa kulhossa vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja suola. 
  2. Kaada sulanut voi sokerien päälle ja vatkaa tasaiseksi. Lisää kananmunat yksitellen, hyvin sekoittaen ja lorauta sen jälkeen mukaan pari ruokalusikallista maitoa ja vanilja-aromi tai -sokeri.
  3. Sekoita kuivat aineet takininaan ja lisää viimeisenä hyvin pilkotut Snickersit ja toffeekastike. Jos taikina on liian paksua, lisää loraus maitoa. Jaa muffinssivuokiin niin, että noin 2/3 vuoasta täyttyy.
  4. Paista 175-asteisessa uunissa noin 16-18 min kunnes kuppikakut ovat kypsiä. Anna jäähtyä hyvin ennen kuorruttamista.
Maapähkinävoikuorrutus
115 g huoneenlämpöistä voita
115 g maapähkinävoita
1 rkl vanilja-aromia tai 1 tl vaniljasokeria
noin 2 dl tomusokeria
1-2 rkl maitoa
koristeluun Snickersiä ja toffeekastiketta
  1. Vatkaa voi ja maapähkinävoi tasaiseksi seokseksi ja lisää vanilja-aromi tai -sokeri. 
  2. Lisää seokseen tomusokeria vähän kerrallaan kunnes koostumus on sopivan paksu pursotettavaksi. 
  3. Vatkaa mukaan pari ruokalusikallista maitoa ja lisää tarvittaessa vielä ripaus tomusokeria. Pursota kuppikakkujen päälle ja koristele. 
Ohje täältä.