Tarjottavien keksiminen juhliin tai vaikkapa illanviettoon ystävien kanssa voi olla hankalaa. Itselleni etenkin pikkusuolaisen tarjottavan keksiminen tuottaa usein vaikeuksia. Olin pari vuotta sitten ruoanlaittokurssilla, jonka teemana oli pääsiäistapakset, ja siellä teimme mm. herkullista kalkkunamoussea. Säästin kalkkunamoussen ohjeen ja päätin tarjota sitä syntymäpäivilläni, joita vietimme pari viikkoa sitten. Halusin tarjota jotain pientä suolaista mikä 1) ei olisi kovin vaikea valmistaa, 2) ei kestäisi kovin kauaa tehdä, ja 3) mitä ei tarvitsisi lämmittää. Kurssilla mousse laitettiin voitaikinan päälle, mutta se ei mielestäni ollut hyvä yhdistelmä. Sen takia vaihdoin voitaikinan näkkileipään (mietin vaihtoehtona myös ruisnappeja). Päädyin kaupassa Pirkan luomu seesaminsiemenillä ja merisuolalla maustettuun ruisnäkkileipään. Se oli onnistunut valinta, mutta luulen myös muiden ruisnäkkileipien sopivan kalkkunamoussen kanssa.
Kalkkunamousse
n. 300 g savustettua kalkkunaa
1 dl ranskankermaa
200 g tuorejuustoa
3/4 dl kermaa
2 rkl sinappia
(1 valkosipulinkynsi)
suolaa ja pippuria
Lisäksi:
näkkileipää tai vastaavaa
paprikaa
- Hienonna kalkkuna monitoimikoneessa. Vatkaa ranskankerma ja tuorejuusto, lisää kerma ja vatkaa kuohkeaksi. Lisää kalkkuna, sinappi, valkosipuli, suola ja pippuri.
- Pursota massaa näkkileivän päälle ja koristele paprikalla.