perjantai 15. syyskuuta 2017

Paahdettu munakoisopasta

Pitkään (siis aivan liian pitkään) aikaan en ole postannut mitään. Kesän aikana olen kokkailut jonkin verran, mutta olen keskittynyt enemmän työntekoon enkä sen takia ole kokeillut uusia reseptejä, joita olisin halunnut jakaa blogissani. 

Tänään kokeilin todella maukkaan kuuloista reseptiä, nimittäin paahdettua munakoisopastaa. Olen ottanut reseptin talteen jo monta kuukautta sitten, mutta vasta nyt teki mieli kokeilla sitä. Ohjeen mukaan valmistusaika on 30-60 minuuttia, mutta sain ruoan valmiiksi noin 25 minuutissa, ehkä jopa nopeammin. Pastaan tulee munakoison lisäksi palsternakkaa, ja molempia paahdetaan, ruoan nimen mukaisesti, uunissa noin 20 minuuttia. Palsternakkaa ei kannata jättää pois ruoasta tai vaihtaa toiseen, kenties omaan makuun sopivampaan juurekseen, sillä se sopii erinomaisesti tähän pastaan munakoison seuraksi. Vaikka palsternakan mausta ei pitäisikään, lupaan että sen maku paranee uunissa paahdettuna eikä se maistu niin vahvalta. Kasvisten päälle laitetaan suolaa, oliiviöljyä, hunajaa ja balsamiviinietikkaa. Kasvikset maistuvat aivan loistavilta näiden makujen kanssa uunissa paahdettuna. Etenkin balsamiviinietikka kruunasi oman makuelämykseni.

paahdettu munakoisopasta

Ruoan saa siis tehtyä todella nopeasti jos ruoan muut komponentit valmistelee kasvisten paahtuessa uunissa. Pesto sekoitetaan valmiiksi ja pasta laitetaan kiehumaan niin, että se on valmista kun kasvikset tulevat uunista. Kun kasvikset ovat valmiit, ne ja pesto sekoitetaan pastan joukkoon. Pastan päälle voi vielä raastaa vähän parmesaania ja koko komeuden voi koristella basilikan lehdillä. Basilikan kaunis vihreä väri kruunaisi varmasti ruoan ulkonäöllisesti, mutta omaa versiotani en kuitenkaan koristellut basilikalla, koska käytin kaiken (vahingossa) pestoon. Sen takia ruoka jäi värittömäksi, mutta se ei vaikuttanut millään tapaa ruoan makuun. 

paahdettu munakoisopasta
Paahdettu munakoisopasta
1 (n. 300g) munakoiso
1 (200g) palsternakka
1 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl balsamiviinietikkaa
1 rkl hunajaa
300 g pienikuvioista pastaa
Pähkinäpesto
½ dl hasselpähkinöitä
1 kuorittu valkosipulinkynsi
4-5 rkl oliiviöljyä
1 dl raastettua parmesaania tai manchegoa
1 ruukku basilikaa tai lehtipersiljaa
ripaus suolaa
  1. Huuhtele munakoiso ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Kuori ja viipaloi palsternakka. Levitä munakoiso- ja palsternakkaviipaleet leivinpaperin päälle uunipellille (niin että ne ovat mahdollisimman vähän päällekkäin). Mausta suolalla. Sekoita joukkoon oliiviöljy, balsamiviinietikka ja hunaja. Kypsennä kasviksia 225-asteisessa uunissa 15-20 minuuttia, kunnes palsternakat tuntuvat kypsän pehmeiltä ja näyttävät kauniin ruskeilta. 
  2. Mittaa pähkinäpeston ainekset kulhoon ja soseuta sileäksi (tai vähän karkeammaksi) pestoksi. Lisää öljyä, jos pesto tuntuu liian paksulta.
  3. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä kypsäksi. Valuta pasta lävikössä. Sekoita kuuman pastan joukkoon pähkinäpesto ja paahdetut kasvikset paistoliemineen.    

  Ohje täältä.