keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Parsaranskalaiset

Parsoista voi tehdä ranskalaisia paneroimalla ja paistamalla ne uunissa. Käytin HS:n ohjetta, jossa parsojen panerointiin käytetään mm. japanilaisia pankomuruja. Pankomuruja käyttämällä parsoihin saa rapean pinnan. Kauppareissuni jälkeen kauppakassistani ei kuitenkaan löytynyt pankomuruja, koska niitä ei löytynyt kaupasta. Päädyin käyttämään tavallisia korppujauhoja, ja vaikka parsoista ei tullut yhtä rapeita kuin pankomuruja käyttämällä, ne onnistuivat ihan hyvin. Haluaisin kuitenkin jossain vaiheessa kokeilla myös pankomuruja, koska luulen niiden soveltuvan paremmin rapeiden parsaranskisten tekoon. 

Parsaranskalaiset ovat ehdottomasti kokeilemisen arvoisia, etenkin jos tavallinen keitetty tai grillattu parsa alkaa kyllästyttää (vai voiko siihen edes kyllästyä?) tai jos haluaa vaihtelua parsan valmistukseen. Valmistus ei kestä kauan ja ne valmistuvat näppärästi uunissa. Parsaranskalaiset voi tarjoilla esimerkiksi valkosipulilla tai chilikastikkeella maustetun majoneesin kera.  


Parsaranskalaiset
450 g vihreää parsaa
2 kananmunan valkuaista (koko L)
2 rkl majoneesia
3 dl pankomuruja (tai korppujauhoa)
1 dl parmesaaniraastetta
2 rkl lehtipersiljaa
½ tl sormisuolaa
valkopippuria
  1. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Poista parsoista puumainen tyvi. 
  2. Mittaa valkuaiset ja majoneesi kulhoon. Vatkaa sekaisin.
  3. Mittaa toiseen kulhoon pankomurut, parmesaani ja hienonnettu lehtipersilja. Mausta suolalla ja pippurilla.
  4. Kasta parsat ensin valkuaisseokseen ja sitten pankomuruihin. Nosta leivinpaperilla päällystetylle pellille. 
  5. Paista uunissa noin 15 minuuttia. Kokeile kypsyyttä 10 minuutin jälkeen. Parsat saavat olla napakan tuntuisia. 
  6. Tarjoa valkosipuli- tai srirachamajoneesin ja sitruunamehun kera.